"Aesthetic Experience in Forests." In Finnish. Pages 31-47 in Yrjo Sepinmaa, ed. Metsiiiin Mie/eni (Helsinki: Maahenski, 2003).

HOLMES ROLSTON III

ESTEETTINEN KOKEMUS METSISSA

METSA ARKKI1YYPPINA

Niin kuin taivas tai meri, rnetsa on eraanlainen maailman perustuksien arkkiryyppi, Metsa edustaa - representoi eli kirjaimellisemmin uudelleen-esittelee niille.jotka siihen astuvat -luonnon alkuvoimia. Sen kokeminen toimii hyvin luonnon esteettisen ymmartarnisen esimerkkina ja alkumuotona.

Metsat kantavat ajan ja ikuisuuden leimaa. Ne vievat ihmisen ajassa taaksepain.Japi vuosisatojen; tai, toisin sanoin, tuovat historiallisen ja esihistoriallisen menneisyyden esille, kohdattavaksi nykyhetkessa. Tama on suurempaa aikaa kuin useimmat yleensa kasittavat, mutta ammoinen menneisyys on rivien valissa Iasna, Kun joudumme kasvotusten rnetsajattilaisten kanssa, kasitamme etta puut elavat perinpohjin erilaisilla aika-

asteikoilla kuin me. Puilla ei ole keston tajua, koetrua aikaa. Silti ne kestavat.

Metsar mittaavat aikaa vuosikyrnmenissa ja vuosisadoissa, verrattuna ihmisten paiviin ja vuosiin.Asteikko on ajalle, joka on sarnalla kertaa seka karttuvaa etta valtavaa. Metsassa on harvoin etusivun uutisia - kenties jokin tulipalo tai myrsky - ja suurin osa elamasta asettuu laajempiin aikakehyksiin. Puut eivat kasva yhdessa yossa. Uuden-Englannin suurer tammet olivat paikoillaanjo tasavaltaa perustettaessa. Pohjois-Amerikan lansirannikon taivaisiin kurottuvat douglaskuuset olivat taimia, kun Kolumbus teki purjehduksensa. Mammuttipetajat saattavat olla vanhempia kuin krisrinusko.

Kuljemme syvalle menneisyyteen. Paleontologisesti metsat ovat peraisin kolmen neljansadan miljoonan vuoden takaa. Maakasveja, kuten sammalia ja maksasammalia, ilmaantui ensi kerran siluurikaudella. Ne pysyrtelivat lahella rnaanpintaa devonikauteen saakka, jonne ajoitanune varhaisimrnat puufossiilit.Evoluutiolra vaadittiin huomattavia saavutuksia solujen, elaman varhaisimpien yksikkojen.jarjestamiseksi niin jaykiksi ja massiivisiksi organismeiksi kuin puut. Isokokoiset, pystyasentoiset kasvit tarvitsevat selluloosan vahvuutta seka johtojanreita.joita pitkin ne voivat pumpata ylos vetta ja ravinteita.

Talvet ja kuivat kaudet on otettava huomioon. Varhaisissa elamanrnuodoissa ristipolyrys tapahtui vedessa, Puusaniaisissa ja kapypalmuissa, joita on yha jaljella

31

Australian ja Afrikan metsissa, polytys rapahtui viela vesipisaroissa, Vasta mvohemrnissa havupuissa puiUe kehittyi tapoja polyttaa avoirnessa ilmassa, hyonteisten ja tuulen avulla. Ongelmat ratkaistiin, ja metsat ovat olleet sitkeasti lisna aina keskidevoniselta kaudelta lahtien. Niita onjatkuvasti esiintynyt trooppisilla ilmastovyohykkeilla, silla edellytyksella etta alueilla on ollut riittavsn kosteaa. Lauhkeilla ja kylmilla vyohykkeilla metsat myotailivatjaarikoita niiden edetessaja peraanryessa.ja palasivat aina takaisin vuosituhannesta toiseen,

Tarns kaukaisemman ajan tuntu on esteettinen haasteo Tavoilla,jotka perin juurin poikkeavat artefaktien - olivatpa ne vastavalrnistuneita tai klassisilta kausilta - ymmartamisesta, esteettisen tulkinnan on varauduttava satoja suuruusluokkia vanhempaan muinaisuuteen. Silloinkin kun katselijan tieramys rnetsahistorian yksiryiskohdista on varsin rajallinen (kuten enemman tai vahernman rneilla kaikilla), han tietaa menneisyyden olevanjossakin siella varjoissa - ensin vuosisatojen asteikolla, Iustorenkaisiinja paloarpiin tallentuneena; sitten vuosiruhansien asteikolla, maanpinnan muotoihin, moreeniin ja maakerrostumiin tallentuneena.ja lopulta paleontologisella asteikolla, kuten voidaan havaita fossiileistaja siitepolyanalyyseista. Metsaa ymparoi aina sen muinaisten ja kadonneiden juurten aura.

Muinaisuuden keskella on dynaaminen muutos.

Vuodenajat vaihtuvat; lumi sulaa, koivunnorkot pitenevat, kertut palaavar, paiva piteneeja kuikat aloittavat huutelunsa. Siella, missa vuosi jakautuu sade- ja kuivaan

32

kauteen, sateet palaavat, ja kuten Amazonilla, varzearnetsat tulvivat, Nama syklit ovat paallekkain pidernman sateen voimien kanssa, jotka eivat suuremman mittaluokkansa takia ole yhta silmiinpistavia. Se aika on valtavaa, mutta kuluu silti. Nytkin luonnossa kohdataan historiallisen evoluurion elementti,joka jalleen perinpohjaisesti poikkeaa kaikista esteettisista haasteista.joita kohdataan taide-esineiden ja niiden kulttuurihistorian kanssa.

Joskus taidetta juhlitaan sen ajattomien ulottuvuuksien tahden, siita tosiseikasta huolimatta etta itse tardeesineet vanhenevatja etti niita tulkitaan uudelleen ajasta aikaan. Kuvanveistajar veistavat muotoja kiveen,jajopa rnaali kankaalla voi sailya vuosisatoja .. Mutta patsaat eivat sen enempaa kuin maalauksetkaan kehity; toisin kuin metsat, Ehkapa kukkuloiden kaarilla tai havupuiden symmetrioilla on analogiansa klassillisissa muodoissa. Silti se, rnika toistuu ajattomasti, toteutuu myos toistuvana muutoksena.

Metsa - meidan on ensin huornioitava - on esihistoriallinen ja pysyva, erityisesti asetettuna vastakkain ohimenevien sivilisaatioiden, niiden historioiden, politiikkojenja taiteiden kanssa. Tarkkasilmainen rnetsankavija havaitsee myos rnetsan vuosisatoja kestavat ja kliimaksia kohti etenevat seuraannot,jotka tulija myrsky kuitenkin aina keskeyttavatja palauttavat alkuunsa. Vastaan tulee ilmastonmuutoksia seurailevien metsien kehityshistorioita. Kalliokerrostumissa, kanjonin seinamissa.jaarikkolaaksoissa nahdaan jalkia eroosio-, vuori-

jononmuodostus- ja geomorfisista prosesseista. Kivihiilikauden rnetsat olivat jattiI::iissaniaisiaja kortepuita; jurakauden metsat olivat paljassiemenisia - havupuita, kapypalmuja, neidonhi uspuita, siemensaniaisia, Tamanpaivainen metsa on eilinen muuttumassa huomiseksi. Koskernaton metsa on historiallinen rnuseo.joka - toisin kuin kulttuurimuseot- on yha. se mika aiernminkin: elava maiserna.Yhdessa tama muutosvoima ja metsan muinaisuus vaativat sellaista esteettista tulkintaa,jota ei todennakoisesti Ioydy taiteen ja sen artefaktien kritiikista. Tierysri taidekin on joskus dynaamista, kuten musiikki tai tanssi, mutta nailla aika-asteikoilla jokainen taidemuoto on ohimeneva,

Arizonan Kivetryneessa metsassa on kyrnmenia tuhansia kivitukkeja hajallaan ympari aavikkoa. Ne ovat jaanteita puista, jotka elivat seudun ollessa trooppista metsaa 225 miljoonaa vuotta sitten. Noiden suurten rnetsien paapuulajina oli Aral4carioxylon;jaIjelle jaaneet tukit ovat valtaisia. Niilla on sukulaisia elossa: norfolkinsaarenmanty, Araucaria heterophylla, seka chilenaraukaria, Araucaria araucana Etela-Arnerikasta. Molemmat ovat korkeita havupuita, joilla on varsijatkoinen latva ja sateittaiset oksat ja joita muotonsa kauneuden vuoksi nykyisin istutetaan subtrooppisilla vyohykkeilla laajalti. Suku ja sen luonteenomainen muoto on sailynyt lapi muutosten. Kivettynyt metsa on melko lahella Grand Canyonia, ja seuraava vertailu havainnollistaa mittasuhteira. Kanjonin kalliot ovat hyvin vanhoja, sica vanhempia mica alemmas laskeudutaan. Itse

rotkolaakso kuitenkin muodostui viimeisen viiden tai kuuden miljoonan vuoden aikana. Joten vanhoja manrypuita on elanyt niin kauan, etta sina aikana Grand Canyon olisi ehtinyt muodosrua noin neljakymmentaviisi kertaa! Ja puiden jalkelaiset jatkavat elarnaansa yha meidan paivinamme,

John Muir vietti paaosan elamastaan Kalifornian rnetsissa, missa suosypressikasvien heimon puut saavuttavat useiden tuhansien vuosien ian: "Amerikan metsien", han j ulisti ," on taytyoyt olla su uri ilonaihe Jurnalalle: ne nimitrain ovat parasta mita han koskaan kylvi", I Vanhoilla paivillaan Muir kiinnostui Kivettyneesta metsasta. Hanen vaivannakonsa ansiosta rnetsa julistettiin KansaIliseksi nahtiivyydeksi vuonna 1906. Kun han silloin joutui tekernisiin miljoonien pikemmin kuin tuhansien vuosien kanssa, muinaisuuden tuntu valtasi hanet.

lstun yksin hiljaa aamusta iltaan lumouujen, vanhaa vanhempien metsien syvassii hiljaisuudessa. [ ... J Tunnit seuraauat toisiaan, eivat pitkinii eivatka lyhyinii, loisteliaina mielikuvitukselle [. .. J mutta rankkoina vanhalle seitsemiiakymmentii liihestyvalle paleot1tologikropalle.2

Luonto on istuttanut metsia kauan.

Ajan tuntu muuntuu lapirunkevaksi ja luonnonmukaisen ikiaikaiseksi arkkiryyppiseksi kokemukseksi.lhmista edeltavina aikoina noin 60 prosenttia planeettarrune maapinta-alasta oli metsaa.ja paljon sita on vielakin. Kanadassa, Siperiassa ja Pohjois-Euroopassa on valtavia alueita taigaa eli pohjoista havupuurnetsaa.

33

Kesavihannat lehtimetsat peittivat aikanaan suurta osaa Yhdysvaltoja, Eurooppaaja Kiinaa, On olemassa trooppisia sademetsia, trooppisia lehtimetsia, okapuurnetsia, joenvarsirnetsia. Australian rnetsissa lienee tuskin yhta ainutta muualla maailrnassa esiintyvaa lajia, mutta silti siella on rnetsia, sukua Eucalyptus tai Allocasuarina pikernmin kuin tammea tai kuusta. Metsien ilrnio on niin levinnyt, sitkea ja monimuotoinen, ja ilmestyy spontaanisti lahestulkoon minne tahansa rnissa kosteus ja ilmastolliset olosuhteet sen sallivat, etta. metsat eivat voi olla sattumia tai anomalioita, vaan ennernminkin niiden tayty), olla Iuovan prosessin luonteenornainen ilrnaus.

Lisaksi on olernassa aro ja ruohoaavikko.tundra ja meri,ja naillakin oma kykynsa herattaa muinaisuuden ja elaman jatkuvuuden tuntu, On ilo katsella eramaata sateen jalkeen, kun £loora hetkellisesn kukoistaa. Mutta metsien vehmaus on silmiinpistavampaaja pysyvarnpaa. Metsa on siella miss a "juuret" ulottuvat syvalle, missa elama kohoaa korkealle maankamarasta. Metsat valittavat elarnantuntoa.joka kukoistaa massiivisernrnissa ja kestavarnmissa mittasuhteissa; vertikaalinen on konrrastina horisontaaliselle. Biomassaa on enernman kuin aroilla; elavat olennot hallitsevat suurempaa tilaa, lehvakatoksesta aluskasvillisuuden kautta aina rnaanalaisiin kerroksiin. Kuitu on vankempaa; metsanpohjan kasvillisuuteen kuuluu yksi- ja kaksivuotisia kasveja, rnutta hallitsevina ovat monivuotiset, vuosikymrnenia ja vuosisatoja elavat kasvit, Trooppinen sademetsa on

maapallon monirnutkaisin ja vaihtelevin ekosvsteerni, jossa voi ol1a yhdella hehtaarilla jopa 300 eri puulajia.

Luonnon esteettisessa kokemisessa meita liikuttaa eras sille luonteenomainen piirre: biosfaarin keskeiset toiminnot - veden kiertokulku, yhteyttaminen, maaperan hedelmallisyys, ravintoketjut, geneettiset koodit, lajinmuodostus, lisaantyminen, seuraannot - olivat olernassa paljon ennen ihmisen ilmaantumista, Estetiikka, aiornme esittaa, on jotakin ihmismielen kokemuksissa tapahtuvaa, mutta metsan biomeja jarjestavar voimasuhteet ja rakenteet eivat ole peraisin rnielesta, Ei-inhimilliseen viitekehykseen uppoutuva saa tuntuman alkuperaisiin elementteihin. Vaikka esteettinen kokemus saattaakin oUa subjektiivinen, paasemme siina yhteyteen luonnon varrnuuksien kanssa, Metsat ja taivas, joerja maa, ikiaikaiset kukkulat, vuodenaikojenkierto, kedon kukat ja villielaimet - nama. ovat paallisin puolin miellyttavia, virkistavia ilmioita. Syvemmassa katsannossa ne ovat ajattomia Iuonnon selvioita.jotka ovat perustana kaikelle rnuulle.

Nailla asteikoilla ihmiset ovat myohasyntyinen uutuus, ja tarnankin tiedostaminen on esteettiselta kannalta vaativaa. Ihminen kehittyi metsissa, vaikkakin varhaiselle Homo sapiensille se usein rnerkitsi savannia, jossa kasvaa puita vaihtelevissa maarin muttajonka rnaiserna on silti melko avoin. Esi-isamrne olivat laskeutuneet puusta ja nousseet pystyasentoon; he tarvitsivat kasia sivilisaation luomiseksi, paikkoja rnissa rnetsasraa, tilaa leirejaja kylia varten. Afrikan joenvarsimetsat ovat

yhta lailla metsia kuin douglaskuusirnetsat PohjoisAmerikan luoteisosassa; nekin ovat esimerkki rnetsan arkkityypista,

Eivatka ihmiset paasseet irti yhreydestaan metsiin.

Joidenkin tutkimuksien mukaan olemrne yha geneettisesti taipuvaisia suosimaan osittain metsaisia rnaisemia.' Useimmat ihrnisren asuttamista maa-alueista, varsinkin kun muutettiin trooppisilta vyohykkeilta lauhkeiUe, olivat saapumishetkella metsaisia. ja monet niista ovat sailyneer tihean metsaisina verrattain askeisiin aikoihin. Sivilisaatio, eritoten Euroopassa ja Amerikassa, 10i itselleen tilaa keske11e rnetsia, avarsi niita, teki asuinalueista enernman savannin kaltaisia, Vaikka mieluusri hak.kasinune metsaa laidunmaaksi, kylia ja maatiloja varten, sailytimme puita ympari maaseutua ja jopa keskella urbaaneja ympariseoja, katujen varsilla ja puistoissa,

Tiedarnme sisimmassamme, etta kaikki puut, ohvat ne rrussa kohdin tahansa mukana sivilisaation talondessa tai estetiikassa, ovat lahtoisin rnetsan perinnosta. Ne muistuttavat rneita siita, etta. metsat ovat aina lansimaisen ku1ttuurin horisontissa, osana elamaa yiIapitivaa. jarjesrysta, osana alkuperaamme, Tarna aserna - puut keskuudessamme ja metsat kulttuurin horisontissa - pysyttaa metsat villeydessaan, ikuisena syrnbolina arkkiryyppisesta valtakunnasta.josta me kerran tu1imme. Metsassa ollaan kosketuksissa raakoihinja puhtaisiin alkuelementteihin. "Lahdin metsiin", huomautti Thoreau, "koska tahdoin elaa harkiten, kohdata aino-

astaan elaman olennaiset tosiasiat ja katsoa, voisinko oppia mira silla on opetettavana,ja etta kuollessani en huornaisi etten olekaan elanyt.":'

Kukaan ei voi elaa umpikorvessa yksin; myos sivilisaatio on ihrniselaman olennaisia piirteita, Kaupunki ei kuitenkaan ole yhta alkukantaisella tavalla arkkityyppinen kuin se elaman osa, joka voidaan kokea metsissa. Jos sivilisaatio romahtaisi, metsat tulisivat takaisin, Maapallo palautuisi eramaaksi, sills se on sen perustila. Sellainen luonnon estettinen voima on jyrkan vastakohtainen taidemuotojen klassilliselle esteettiselle kokemiselle. Kuvanveistajien, rnaalarien, muusikoittenja kasiryolaisten luomukset ovat aina osoitus sivilisaatiosta.ja kriittinen katselija nauttii ku1ttuurin tyon ja vapauden hedelrnista, Mutta metsassa elemeruit ovat villeja: ei olla tekemisissa taiteen tai artefaktien kanssa, ei edes taiteilijan, vaan on tunkeuduttu arkkityyppeihin.

Aikakausien kuluessa luonto luo ja uudelleenluo joitakin elottomia osiansa: vuoria, kanjoneita, jokia, suppilojoensuita. Maapallon ihme on kuitenkin siina, etta luonro koristelee geomorfologian elamalla. Puut tuovat mieleen taman synnyn seka biologian mahdin:

Eedenin elamanpuineen, Iisain kannosta puhkeavan virven, Libanonin setripuut - kerta toisensa jalkeen elaman ohimeneva kauneus virittyy kaaoksen ylle, elama sailyy keskeUa jatkuvaa tuhoutumista, Vierailu metsassa rnyotavaikuttaa ihmisen ymmarrykseen paikasta rilassa ja ajassa, kestosta, muinaisuudesta,jatkuvuudesta.

35

Siella ihminen kohtaa "Ikuisuuden tyypitja symbolic" (Wordsworth) . 5

METSIEN TIETEELLINEN 'r'MMA.RT AMINEN

Talla ymmarryksen riella tarvitaan sita rietamysta, mita metsarieteilla on tarjottavanaan. On totta etta metsista voi nauttia niiden muotojen ja varien vuoksi, tietamatta lajien taksonomisia nirnia iPicea pun~ens tai Quercus alba) tai vida vahernman metsatyyppia (vuoriston subalpiininen siirtymavyohyke, tai tarnmihikkoripuumetsa). Syksyiset lehdet edellyttavat ainoastaan varisilrnaa, ehka jonkinlaista vaihtuvien vuodenaikojen tajua, joka lisaa hetkellisen surun vivahdetta. On kaunis intiaanikesan paiva, talvi tuloillaan. Kevaiset vihrean savyt puhkeavat esiin lehtien jo pudottua ja korvaavat runkojen ja oksistojen talvenharmaat; taustalla on tummempia havupuita - naiden seikkojen ymmartamiseen ei tarvita tiedetta. Vida vahernrnan on paleontologinen tietamys joka kaanteessa tarpeen (etta koppisiemeniset aikanaan laajalti syrjayttivat paljassiemeniset), tai ekologiset selitysmallit (etta paljassiemeniset silti hallitsevat korkeilla alueilla ja napaseutujen ilmastovyohykkeilla).

Kuitenkaan metsasta ei voi asianmukaisesti nauttia ikaan kuin se olisi loytotaidetta, ihailtavine muotoineen ja vareineen, Metsa ei ole taidetta lainkaan; taiteilija puuttuu. Metsarnaisernan nakerninen taideobjektina merkitsee sen vaarinyrnmartamista. Eika se myoskaan ole vain potentiaalista materiaalia esteettisia

36

sommitelmiamme varten.Jos teemme rnetsasta esteettisen kuvittelumme kohteen - kuten loytaessamme ajopuunkappaleen saatamme asettaa sen naytteille muotonsa ja sulokkuutensa vuoksi - projisoimme siihen oman taitomme ja omat kriteerimrne, ernmeka silti kykene nakernaan mita siina todella on. Luonnon esteettinen kokeminen aina edellyttaa meidan kasittavan, etta luonto itse on ei-taiteellinen kohde: sita ei ole suunnitellut kukaan taiteilija meidan ihailtavaksernme, sita ei ole kehystetty tai nostettu jalustalle - tama kaikki on suuri osa luonnon esteettisen mahdin salaisuutta, vaikka me kenties itse rakennammekin ne esteettiset kategoriat,joiden kautta luontoa sitten koetaan.

On ymmarrettava sellaistakin mika ei ole ilmeista.ja siina on tiede avuksi. Ihrneellisia asioita tapahtuu kuolleessa puussa, maan alia, pimeassa, mikroskooppisesti, tai hitaasti pitkan ajan kuluessa; nama prosessit eivat ole erityisen nayttavia, mutta niiden yrnmartaminen voi olla esteettista. Shephetdian lehden alapinnan sateittainen untuvakarva, suurennuslasin lapi nahryna, on varsin hammasryttava. Panus styptieus -sienen outo vihrea loistevalo, kun sen nakee kuuttomana yona, ei unohdu koskaan. Ihminen kokee miten asiat sopivat yhteen elarnan mutkikkaissa kuvioissa. Puun virka on vain puoliksi taytetry sen kuollessa; kantovanhus tarjoaa linnuille onkaloita pesirniseen, yopuita, hyonteisten toukkia ravinnoksi.

Puista voi nauttia, kuten Kilmer: "Luulen etten koskaan nae runoa yhta ihanaa kuin puu.:" Jos kuitenkin

tietaa tuon havupuuksi, nuo ernikavyiksi ja nama pikkuitiokavyiksi, ja etta vaahteroilla ja saarnilla on vastapar iset lehdet, tai etta pajuilla on vain yksi silmusuomu, nakee puissa enernmankin kuin runollista kauneutta. Tiede vaatii tarkastelemaan lahernpaa kukkia ja hedelmia, niiden rakennetta ja symrnetriaa. Huolellinen havainnointi on tukena ja takuuna vaikutelmille, jotka muutoin voivat olla liiankin irnpressionistisia.

On totta etta. vaikka joku osaisi laskea neulaslcimput ja tunnistaa lajin, niin ellei hanen ihonsa koskaan mene kananlihalle kun tuuli piiskaa mantyja, han epaonnistuu siina missa naiivin romanttiset runoilijatkin. Joka tapauksessa metsa voidaan kaikkein asianmukaisimmin tun tea vain kulkemal1a tieteen kautta kohti syvernpia esteettisia kokemuksia. Tarna ei useinkaan miellyta esteetikkoja; he tahtovat korostaa ihmisen kykya kohdata luonto suhteellisen itsenaisesti tieteeseen nahden." Tayryy liikuttua, mutta on liikututtava oikeaan suuntaan, missa "oikeaan" tarkoittaa asiaankuuluvaa ymmartarnysra siita, mita tapahtuu [Odella.

Puut puskevat kohti taivasta.ja tarna ylospain pyrkirnisen tuntu on keskeinen metsan kasittarniseksi. Moiselle nosteelle on tietysti tieteellinen selitys valmiina. Yhteyttamisen takia auringonvalosta kilpaillaan,ja kasvir, jotka saavat lehtensa korkeirnmalle, voittavat eloonjaarnistaistelun, Puun on toisaalta panostettava rakenteellisiin aineksiin, selluloosaan, saavuttaakseen tarpeellisen korkeuden,ja toisaalta nostettava valttarnat-

tomat ravinteet ja pohjavesi noihin korkeuksiin: siita johtuu runkojen ja oksien rake nne. Ekologisiin arkkityyppeihin kuuluu myos aro.jota on laajalti siella missa vena on liian niukasri metsille; on myos vuoristonja tundran ekosysteemit.joissa tuulija kylmyys ovat Iiiaksi rajoittavia tekijoita.

Nama eloonjaamisen keinot ovat metsien alkusyita, mutta mita saavutetuista ruloksista pitaisi ajatel1a? Esteettiseen haasteeseen tulee mukaan uusi elementti, jollaista ei klassillisessa taidekritiikissa ole esiintynyt. Taideobjekti harvoin vaatii asianmukaista rieteellista ymmartamysta ol1akseen kunnolla nautittavissa. Metsat on tieryssa maarin riisuttava lumouksestaan, jotta niista voisi toden teolla nauttia, vaikkakin, kuten aiomme painottaa, metsatieteiden ei tarvitse havittaa ylevan eika edes pyhan elernenrtia. Alkuperaiskansat ja esimodernit ihmiset tyypillisestilumosivat rnetsansa.

37

Nykyaan, tieteen aikakaudella, emme enaa nae rnetsia keijujen, nymfien tai maahisten asuinsijoina. Metsat ovat bioottisia yhteisoja; me olemme antaneet niille Iuonnollisen selityksen.

Kenties ruskan variloistosta tai kevaan hienoista savyista voi nautria antamalla katseensa viipya edessa levittayryvassa nakymassa .. Mutta metsaa ei voi yrnrnartaa pelkastaan katsomalla sita pitkaanja herkeamarta - pvrittiin sitten tieteelliseen tai taiteelliseen ymmarrykseen, Esirnerkiksi syysiltaa larnmittamaan tehdysta leirinuotiosta voi nauttia esreettisesti.ja kenties ei tarvitse tietaa hiilen hapettumisesta ja pelkisrymisesra nauttiakseen vapattavista liekeista hamarassa tai oUakseen hyvillaan larnrnosta illan viileydessa. Tulta ei kuitenkaan voi ymrnartaa pelkastaan havainnoimalla sita, rniten huolellisesri tahansa, yrittamalla katsoa rnita tapahtuu. LuonnontieteilijaJean-Baptiste Lamarck yritti, ja epaonnistui. Han ajatteli, etta aggressiivinen tuli kuorii varitasoja paastakseen alla olevaan perusmustaan. Antoine-Laurent Lavoisier hankki ilrnion ymrnartarnisen edellytykset tekemaila kokeita, joissa punnittiin palarnisen tuotteita, ja elainkokeita, joissa todettiin etteivat elaimet kykene hengittamaau palaneessa ilrnassa. Han kasitti hapen osuuden, sen etta palaminen on hiilen hapetturnista ja etta silla on yhtalaisyyksia elamaa eteenpain ajavan voiman, hengittamisen. kanssa.

Metsan yrnmartamiseksi tarvitaan sellaisia kasitteita kuin hiilen siroutuminen, hapetturnine n, happi-

38

tasapaino, vhreyttarninen, ja tietoa glukoosista, selluloosasta, tai ravinteista kuten typpihapostaja fosforista. Tiede vie varit, tavallaan; i1man katselijoita ei ole syksyn loistoa tai kevaisra vehreytta. Mutta tieteen puut ovar vakaasti paikoillaan, yhteyttamassa ilman meita, pontevan elintarkeina elarnan jarjestelmalle, johon mekin osaltamrne kuulumme. Metsatiedetta pidetaan yleensa sovellettuna tieteena, mutta myos puhtaan tieteen nakokulrnasta se voi auttaa meita ymmartamaan. mira mersa itsessaan on .. Metsassa puut kohoavat kohri taivasta, lintuja liitelee ja elaimia juoksee maan pinnalla, ajasta aikaan, lahes kaksimiljardia vuotta vanhan geneettisen kielen pakottamina. On kamppailua ja kuntoisuuttajoka mukautuu; energiaja evoluutio keksivat hedelmallisyyden ja urheuden. Sukupolvet vaihtuvatja lajit eriytyvat, on lihaksia ja rasvaa, tuoksuja ja haluja, laki ja muoto, rakenne ja prosessi, On valo ja pimeys, elama ja kuolema, olernassaolon arvoitus. Nama kuuluvat esteettiseen kokemukseen, rnutta perustaksi tarvitaan tiedetta,

ME TSIEN

ESTEE7TINEf\' KOHIJtAMINEN

Olipa tiede miten valttarnaton tahansa, se ei koskaan ole riittava. Metsat on irse kohdattava. Luonto muovaa metsiaja tiede opettaa meille miten se tapahtuu. Silti metsat eivat !uonnostaan sisalla mitaan esteettista kokemusta; Sf' on rne idan ihmisten saapu essarnrne konstruoitava. Tietamys mersasta objekt iivisc na

yhteisona ei takaa esteettisen kokernuksen taytta piiria, ei ennen kuin ihminen itse astuu siihen yhteisoon.

Olemme taipuvaisia ajattelernaan, etta ihrnista vailla olevassa luonnossa ei ole minkaanlaista esteetrista kokemusta: puilia ei varrnastikaan, tuskin rnyoskaan linnuilla, taikka ketuilla. Eivathan puut loppujen lopuksi ole edes vihreita, saati sittenkauniita, paitsi jos me ihmiset olemme niita havainnoimassa, Jos rnetsassa kaatuu puu eika paikalla ole ketaan sita havaitsemassa, aanta ei ole. Sekundaariset kvaliteetit ovar riippuvaisia havainnoijasta .. A fortioti metsat eivat itsessaan voi olla kauniita, Primaariset kvaliteetit, tai biologiset funktiot, tai ekologiser suhteet, ovat olemassa ilman rneita. Kuitenkin vain silloin, kun ihmiset saapuvat piristamaan asioita, olemaan kiinnostuneita;on olemassajokin kauneuden kokemus; rnetsien esteettinen kokeminen on vuorovaikutteinen ilmio.jonka myota metsan kauneus konstituoi tu u.

Metsassa itsessaan ei esimerkiksi ole maisernaa; sen nakoalan saamrne aikaan me. Subjektiivinen kokemus ja objektiiviset rnetsat, kauneus ja puut - nama. ovat vastakohtia yhdistettynaja rinnakkain: puilla ei ole esteettisia kokemuksia, puut eivat nauti kauneudesta. Kauneus on katsojan silmassa, meidan kokemuksemme ilrnioista konstituoi sen. Mitka tahansa rnetsan orninaisuudet voivat herattaa kauneuden tunnun. Silti on vaikea valrtaa ilrnaisen kauneuden kokemista - syksyn Iehdissa, vuorenhuipuissa, tai kun metsapolulla tulee odottamatta vastaan isokolrnilehtia.

Esteettisena haasteena on taydentaa metsan satoja ja ruhansia vuosia jatkuneita dynamiikkoja talla uudella ylispuulla, joka ilmestyy ihrnisen saapuessa, Asianrnukaisen esteettisen kokemuksen pitaisi olla metsan tasalla, siis adekvaatti suhteessa sen muotoon, eheyteen, vanhuuteen, arvoon. Mutta yksin minusta itsestani riippuu tapahtuuko tama, tarkoitan etta. ellen katso etta se tapahtuu, se ei tapahdu. Esteettinen ymmartaminen epaonnistuisi jos ihrniset, tiedemiehet, kavisivat metsassa ja saisivat selville pelkastaan faktoja puista.

Tama asianmukaisen reaktion vaatimus on luonnon suhteen eri kuin taiteen, Paljon enemman on itsesta kiinni. Kun kohtaamme taideobjektin, ymmarramme etta sen taustalla on taiteilija ja saatamme pitaa tarkeana tunnistaajotain hanen esteertisesta kokemuksestaan. Nauttiessamme sinfoniasta myos muusikot nauttivat siita. Esteettinen tarkoitus konstituoi taiteen,ja katselija tuIee osalliseksi tasta tarkoituksesta, kenties rikastaakin sica. Mutta metsassa, puiden ymparoirnina, me yksin olemme esteettisen elarnan sijoina. Haasteena on kohdata ei-esteettiset puut, vuoret,joet,ja havahtua kokemaan kauneus, Ihrnistaiteille muotoillut kategoriat tuskin sovelruvat metsakokemuksen vaatimuksiin.

Luonnon esteettinen ymmartarninen, metsien ja maisernien tasolla, vaatii ruumiillista osallistumista, uppoutumista ja kamppailua. Ensi alkuun saatamme pitaa metsia jonakin katseltavana maisernana. Se on virhe, Metsaan astutaan, sita ei katsella. On epailtavaa. voiko metsan kokea rnaantien levahdyspaikalra yhtaan

39

paremmin kuin televisiosta. Peuran nakerninen elaintarhassa ei vastaa villipeuran kohraamista, Hakki torjuu todellisuutta. Metsan kokeminen auron ikkunasta kasin eroaa edellisesra enimrnakseen siina, etta nyt katselija on hakissa.joka jalleen torjuu todellisuuden. Metsaa ei todella kohtaa ennen kuin on kunnolla sen sisalla, R

Metsa kay kaikkien aistien kimppuun - naon, kuulon, hajun, runnon.jopa maun. Visuaalinen kokemus on ratkaiseva .. Mutta rnetsaa ei voi kokea kunnolla ilman rnanryjen tuoksua, tai villiruusujen; Val huomata kuinka paljon tarkernpi hajuaisti elaimilla on. Kuulin kylla hirven, mutren nahnyt: ne haistoivat minur, Tuuli ali yIapuolellani. Mira on metsa ilman

kuuluvaa ja tuntuvaa tuulta, jota vastaan vedetaan kaulahuivia tiukemmalle? Odota, eikos tuo ollut hippiaisen kursuhuuto - vuoden ensirnmainen. Taide on harvoin yhta rnoniaistista.

Kaikkein selvimrnin tuntuu kinesteettinen ruumiillinen lasnaolo, se etta on lihallisesti jossakin paikassa. Ihminen etsii suojapaikan lounasta varten huomatakseen, viilennytryaan reippaan kavelyrupeaman jalkeen, etta paikka on liiaksi varjossa,ja siirryy aurinkoon nauttirnaan larnmosta. Kun patikoin rnetsaan jaJ. taakseni tuntikaupalla jalanjalkia, Olen kiertanyt notkelman ja edessani on humiseva kaistale metsaa, enernrnan kuin se minka lapi olenjo tullut. Missahan mahtaa olla seuraava juomapaikka? Kuinka pitkalti vain viela tanaan edeta reittia turvallisesti?

Tama yrnparoivyys ja kohtaaminen, spontaanius ja osaUistuva tapahtumarikkaus eroaa taiteesta, job ryypillisesti on sijoitettuna yhteen paikkaan ja on katseen kohreena, kuten kehystetty kuva tai patsas jalustallaan. Metsassa minun on valittava rnita tarkastelen - miten paljon otan mukaan, rnika on fokusoinnin taso - paikassa job on lasna kaikkialla yrnparillani. Johonkin taiteeseen henkilo uppoutuu kuin loisteliaaseen rakennukseen tai puutarhaan. Niillakin on om at rajansa: rakennus voidaan nahda etaisyyden paasta, puutarhan rajat voidaan maarittaa. Metsallakin on lopulta jotkin rajat, murra ne ovat usein siirrymavyohykkeita.joilla yksi esreettinen haaste muuttuu toiseksi. Rajat ovat riittavan laajoja,jotta metsaan voi kulkea niin syvalle etta kaikki

erotruvat rajat katoavat, eriryisesti suurissa rnetsissa. Siita enemrnan tai vahernman nskee onko kyseessa rnetsa vai metsapalsta, vakavasti otettava metsa vai puutavarapalsta: voiko rajoilta edeta min syvalle, etta ne katoavat jatkuvasta tietoisuudesta. Taiteessa nama rajat katoavat harvoin.Tarvitsernme kehyksia artefaktin erottamiseksi ja kokemuksen rajaamiseksi,

Jotakin vikaa on siina ajaruksessa, etta estetiikka edellyttaisi pyyteettornyytta ja etaisyytta, vastakohtina urilitarisrisemmille pyrkimyksille.jopa taideobjekteihin se patee vain puolittain. Kaikki taide kutsuu osallistumaan; esteettisessa kokemuksessa on oltava imua, Joka tapauksessa maalauksen tai patsaan luota kavellaan muualle Iounastarnaan. Kun rnetsa on pelkka auton ikkunasta nahty maisema, on mahdollista suunnitella lounasta kaupungissa. Syvalla metsassa ollaan ruumiillisesti, elementtien yrnparoimana, ja aistien ja dinvoiman taysipainoinen osallistuminen on tarkeampaa.

On totta etta rnetsan kauneuden voi kokea vain jos perustavammat ruoan ja suojan tarpeet on tyydytetty. Tumman pusakan hihalle vilkaistessaan huomaa sille laskeutuvien lumihiutaleiden kauneuden. Se tayryy erottaa siita tosiasiasta, etta nouseva myrsky on vaarallinen ja etta viela rnuutarna sentti lisa a lunta riittaa tayttamaanjaljet ja haivyttamaan reitin. Silti ruumiillinen osallistuminen metsassa, sen tilaisuuksien ja uhkien parissa vaadittu nautittava kyvykkyys, kamppailu paikasta alkukantaisessa rnaailmassa ja sita vastaan - urna sitouturninen rikastaa esteettista kokemusta. Olen

"I

kiistatta tassa, ja metsa, kaikesta esteettisesta kiihottavuudestaan huolimatta, ei valita tarpeistani, Olen viisi rnailia polun alkupaasta, taysin oman onneni nojassa. Myrsky on nousernassa, ruuli taivuttaa kuusia, illallista ei ole valmistettu ja ilta alkaa pirneta.

Gaston Bachelard kirjoittaa:

Meiddn ei tarvitse olla pitkiiiin metsiissii kokeaksemme sen aina melk» huolestuttavan vaieutelman 'syvemmiille [a syvemmiille' rajattomaan maailmaan menemisesta. Pian, ellemme tiedd mlnne olemme menossa., me emme enaa tiedd sijaintiamme. [. . .] Tdmd rajaton maailma [. .. J on metsiin primaarinen ominaisuus. q

Siella on helpompi eksya kuin savannilla tai arolla, jotka ovat aukeampia, Polut luovat turvallisuuden tunnetta. Metsat voivat ol1a riheita; ne verhoavat tilaa rungoillaan ja lehvastoilWin. on oltava varuillaan ettei suuntavaisto katoa. Mutta se taas merkitsee rajojenune ymmartamista, ruumiillisruman aistimista haavoittuvaksi ja sita, etta on vaarassa kohdata ylevan.

METSAjA YLEVA

Aarniometsassa ihminen kokee eramaan tuntemuksista aidoirnman: ylevan tunnun. Harvat henkilor sita vastoin menevat kananlihalle sisatiloissa, taidemuseoissa. rnuodikkaissa ostoskeskuksissa tai kaupungin puistossa.Yleva viittaa kategoriaan,joka vuosisatoja sitten oli estetiikassa tarkea, muttajonka ajatellaan kayneen vanhaksi modernin aikamme asenteille. AJkaarnme valittaka siita onko kategoria juuri nyt muodikas, Luon-

non kohtaarnisessa yleva on ikuinen, silla aina kun ihmiser astuvat turun, arkisen maailrnan rajoille, he ovat vaarassa kohdata suurernpia, provokariivisempia voirnia, jotka ylettyvat korkeammaUe ja syvernmalle kuin tavanomainen kokemus, voimia jotka ylittavat meidat ja jotka seka vetavat puoleensa etta. uhkaavat, Metsat eivat koskaan ole erityisen moderneja tai postmoderneja, tai edes klassisia tai esimoderneja. Ne rajayttavat moiset kategoriat ja siirryvat kulttuurin ulkopuolelle, perustavaan luontoon.

Yleva melkeinpa rnaaritelmallisesti karkaa mittaasteikkojen ulkopuolelle. Siihen kuuluu huimaus valtavuuclen edessa, SUUTUUS, muinaisuus, mahti, alkukantaiser voimat, jotka ovat ankaria ja kiivaita, mittaamattomasti rajojemme tuolla puolen, Nakoalapaikalla vuorilla, kun puita on kaikkialla ymparilla, maajatkuu aina omiin jalkoihin saakka ja katoaa horisonttiin, antaen usein, kuten viela-tutkimatromassa metsassa, vaikutelman maarattorniin jatkuvasta tilasta. Metsan juuret, siis sen radikaali alkupera, syoksyvat tuntemattomiin syvyyksiin, Puut sojottavat ylospain vuorenrinteella, joka kohoaa yhryakseen taivaaseen, ja koko nakyma liitelee tieryrnattomiin korkeuksiin, Esteettinen tilanne on muuttunut hallitsemattomaksi, silla rajat ovat havinneer, Kulttuurillisen esteettisen kokemuksen tutut kehykset ja jalustat ovat tiessaan, Ei ole teatterilavoja.joille nayttelijat ovar kapuarnassa, ei soittimia muusikoiden kasissa, ei puutarhan aitoja tai puutarhureita istuttamassa tulevan kauden kukkia. Vaan

kohdataan nykyisessa muodossaan se, rnika oli paikalla aivan alkuperaisesti.

Mutta harvat rnetsat OVal aarniornetsia - esittavat vastalauseensa proosallisernmat esteetikot. Harvinainen on metsa jota ihminen toiminnallaan ei ole muokannut - kaatarnalla puira moottorisahoilla, rakentamalla metsien halki teita, aitaamalla metsia karjalaitumiksi, istuttamalla halutumpia lajikkeita.)a tapahtuu tahartomiakin muutoksia, kuten kastanjarutto, taikka se kun kuusama valtaa aluskasvillisuuden.

Metsa, vaikka sita muokkaavatkin hoito ja hoi tovirheet, kykenee peltoa tai laidunrnaata paremmin sailyttamaan luonnonmukaisuutensa. Luonto palaa valtaistuimeUeen ja hoitaa homrnansa, jos ei neitseellista aktivireetriansa niinjotain suhteellisen villia kuitenkin. ELlei metsa, niin sanottu, ole pelkka plantaasi, vaikuttava villeys sailyy jopa hoidetuissa rnetsissa. Toivon mukaan siella on villielaimia, alkuperaisesta biologisesta monirnuotoisuudesta jotain jaljella. Kansallispuisto voi oUa toimiva rnetsa, ei erarnaa, Silti paivan retki sen bpi, edes vanhaa puutavaratieta pitkin, tuottaa tunnun ylevasta rodennakoisernmin kuin kavelyrerki lapi laidunmaitten.

Luonnon muissa valtakunnissa - kun seisornme hammastelemassa keskiyon taivasta, kenties, tai katseIernassa auringonlaskua napajaatikolla, tai syvalla Grand Canyonin Vishnu-liuskeen uumenissa - kauneus ja voirna ovat viime kadessa elottornia. Metsassa yleva ja kaunis ovar sidoksissa kamppailuun elamasta, Ajattele

esirnerkiksi tuulen piiskaamia vihnernantyja Sierra Nevadan harjanteella .. Tai vaivaiskoivua Norjan vuorilla, puurajan tieryvilla, Ylevan biologinen elementti on elaman kauneus yhdistettyna kamppailuun. Esteettinen haaste on nailla kunnioitusta herartavilla asteikoilla esitertava konflikti ja sen ratkaisu.

Kuten pilvet, merenrannat ja vuoret, rnetsat eivat koskaan ole rumia, ne ovat vain enernman tai vahemman kauniita: skaala kulkee noUasta ylospain, negatiivista aluetta ei ole. Tuhotut metsat voivat olla rumia - kuten palanut, tuulen raiskaama, sairas tai avohakattu metsa, Mutta pilarullakin metsalla, joka on luornassa irseansa uudelleen, on yha myonreisia esteettisia ominaisuuksia, Puut kohoavat taivasta vasten tayttamaan tyhjaa tilaa, Metsa taytryy turmelruneista ja resuisista organismeista - siella on tammipuita katkenneine oksineen, murskaantunut orvokki, hirven ruho. Pahkainen vihnernanry tundran reunamilla ei varsinaisesti ole ruma, elleivat kestavyys ja voima ole rumia; riepottavan tuulen keskella, lasna, ikuisesti seisoo uudistuvan elaman symboli.

Metsat ovat taynnaan varjoja: tarna patee niin metaforisesti kuin kirjaimellisestikin. Elamaa varjostava pimeys on yhta lailla kauneuden Iahde kuin valo tai elama, Sana "metsa" (suurimuotoisempi sana kuin "puita" monikossa) pakottaa katsornaan taakse ja eteen; siihen sopivat holistiset tulkinnan kategoriat, kun eilisen floora ja fauna muuttuvat huomisiksi. Niin, naiden ponderosarnanryjen ryvissa on paJoarpia, mutta katso

43

kuinka ne ovat parantuneet. Ja kavelimme juuri kahden vuosikymmenen takaisen rnetsapalon jalkeen uudistuneen murraynmantyrnetsan Iavitse; metsikko on jo harventumassaja korkeimmat puut yltavat paidemme ylapuolelle.

Ajatella. Kourallisessa naira kapyja on kylliksi voimaa luoda rnersa uudelleen tasta vuosituhansiksi eteen-

pain. Niin, jattilaisia on kaatunut, rnadantyvat tukit tayttavat metsan pohjan. Ja katsokaa, tassa on humus, josta nykyinen metsa nousee - "metsien mittaamaton korkeus rappeutuu, eika koskaan rappeudu' (Wordsworth). III Tama pehmittaa rumuuden ja asertaa sen synkan kauneuden valoon. Kun saapuu korkealle kohdalle.josta katsoen rnetsa hallitsee maisernaa joka suunnalla, ja muistaa kuinka uusi elarna syntyy uudelleen vanhasta, satojen ja tuhansien vuosien mittakaavassa, rietaa ylevan rnerkityksen.

METSA JA p'r'HA

Silloin kun kauneus muuntuu ylevaksi, job ilrnenee vanhan rnetsan ikuisessa elinvoimaisuudessa, esteettinen kohoaa jurnalalliseksi. "Puhjetkaa riemuun, te vuoret. te metsat ja jokainen metsan puu!" (jesaja 44:23). "Ravituiksi tulevat myos Herran puut, Libanonin setrit, jotka han istutti" (Psalmit 104: 16). "Lehdot olivat Jumalan ensimmaisia rernppele ita" (William Cullen Bryant).!' Metsa on eraanlainen kirkko. Puut lavistavat taivaan kuin katedraalin tornit. Valo siiviloiryy alas. kuin varillisen lasin bpi. Lehvakatos on korkealla, kaukana paitternrne ylapuolella. Syvalla metsassa olemisessa - kun jalkojen alla on rnaata, paan paalla ei kattoa - on jotakin joka synnyttaa uskonnollisen kokernuksen.

Aivan kuten esteetikot aiernrnin vastustivat liiallista velkaa tieceelle. nyt esteetikot saattavat esittas vastalauseen, etta heidan kokemuksensa eivat valrtarnatta ole

uskonnoUisia.12 Silti luonnon esteettisen ja uskonnollisen kunnioituksen valinen raja ylitetaan usein huomaamatta.jossakin ylevan alueella. Metsilla, kuten merella ja taivaalla, on kirkkojen kanssa yhteista se etta ne kutsuvat ylittarnaan ihmisen rnaailman ja kokernaan perusteellisen, kaikenkattavan valtakunnan. Siita metsat voivat toirrua provokatiivisempina ja pysyvampina merkkeina kuin mitkaan perinteisista, usein loppuun kuluneista kirkon keksimista symboleista, Kokemukset vuoren huipulla, tuuli mannyissa, ulvova myrsky, hiljainen lumisade talvisessa metsassa, yksinainen oleskelu korkeassa kuusilehdossa, huutavien villihanhien ylilento - nama luovat "ylevan tunnun jostakin joka on paljon syvemmin yhteen kietoutunutta [ ... J pakotrava hike ja henki [ ... ] joka vierii kaikkein asioitten lavitse, Niinpa yha rakastan niitryja ja metsia, ja vuoria" (Wordsworth}.':' Muir huudahti: "Suorin tie Maailmankaikkeuteen kulkee erametsan kautta,"!"

Sanoimmeko tie teen maallistaneen metsan? Kylla vain, JOs se tarkoittaa etta rnetsa ei enaa ole lumottu. Mutta mersa on oudon vastustuskykyinen sekuIarisaatiolle sanan erymologisessa merkiryksessa.sille etta se pelkistetaan "taksi nykyajaksi" (latinan saeculumi. Ja myoskin sekularisaatiolle sanan reduktionistisissa tai protaaneissa merkiryksissa. Metsat eivat oikein suosru mekaanisturnaan; ne eivar ole koneita. Niissa on liian paljon orgaanista, tai paremminkin liian paljon elinvoirnaista, tai viela paremmin: liian paljon arvokasta. Paikan henki tulee takaisin.

Tiede ei selita meille, ovatko rnetsan arvot valine- vai irseisarvoja, ja jos irseisarvoja niin ovatko ne ihmisperaisia ja puihin projisoiruja, vai auronornisia, jotka rnetsan katselija lC;y[aa kun esteettinen kokernus virittaa haner siihen rnita on rneneillaan. Metsa on paikallaan, mutta niin on ihrninenkin, yrittamassa saada siita selkoa. Vastaus nayttaisi piilevan siina, rnita me loydamme rnetsista, ei pelkastaan siina minkalaisia mielrymyksia me metsaan nahden omaksumme. Mutta kun arvoa loydetaan metsasta - arkkiryyppina ja sponraanisti organisoituvana elaman tuottajana, ei pelkkana resurssina vaan olemisen Lahteena+ metsa alkaa muutrua jonkin tuonpuoleisen, jonkin perimmaisen sakramentiksi naitten katedraalimaisten lehtojen siimeksessa ja keskuudessa.

Metsa osaa spontaanisri lumota itsensa uudelleen. Ei niissa kummittele, mutta tama ei tarkoita ettei metsissa olisi rnitaan aavemaista. Yliluonnollinen on kenties havinnyt, mutta metsassa luonnollinen voi olla arvoitusta tayteen ladattu.Tiede poistaa pienet arvoitukset (kuinka tammenterhot tekevat tarnmia jotka tekevat tammenterhoja) vain korvatakseen ne suurernmilla (kuinka tammi-terho-tanuni -silrnukka alun perin lahti kayntiin). Kiitos biokernistien, molekyylibiologien, geneerikkoj en, kasvirieteilijoiden, ekologien ja metsatiereilijoiden, tiedarnme kuinka tuo vihrea maailma toirnii. Mutta poistaako tieteen selirys tapahturnien salaperaisyyden?

Auringosta virtaa valokvantteja. Osa torrnaa lehtiin ja viherhiukkasten antennimolekyylit (joita on puoli

4S

miljoonaa neliomillirnetr illa) ottavat ne kiinni. Sielta ne siirtyvat reaktiokeskuksen molekyyliin jossa - fotosysteemi (PS) II .ssa - fotonien energia kaytetaan elektronien siirtamiseksi runsasenergiseen tilaan (PS 680 -klorofyllimolekyylissa). Sitten elektronit kulkevat siirtoketjua pitkin, virirtavat ADP-molekyylin sen runsasenergiseen ATP-muotoon ja siirryvar PS J:n reaktiokeskukseen. Sielta, kun enernman foroneita on absorboitunut, elektronit siirtyvat takaisin toiseen runsasenergiseen tilaan (PS 700 -molekyylissa). Sitten ne kulkevat toista elektronisiirtoketjua pitkin, talla kertaa tuottaen runsasenergisen NADPHmolekyylin.

Kaksi runsasenergista rnolekyylia (ATP ja NADPH) otetaan kayttoon, Calvinin kierrossa, sokerin tuottamiseksi, Tarna on rnonimutkainen, yli tusinan reaktion sarja.joka ottaa ilrnakehan hiilidioksidinja kuljettaa sita lukuisissa vaiheissa muodostaakseen ensinnakin 3-hiilisia. valituotteita ja sitten 6-hiilista sokeriglukoosia, seka muita tuotteita. Sokeri voi varastoitua kasviin niin tarkkelyksena kuin sokerinakin. Tama on sita energiaa, joka on kaytannollisesti katsoen kaiken elarnan voirnanlahteena. Luonnonhistorian polttoainetta. Glukoosi voidaan rnyos muuttaa toiseksi polymeeriksi, selluloosaksi, muodostamaan kasvi- ja metsaelaman kovia ja sitkeita rakenteita.

Mooses piti palavaa pensasta.joka ei muuttunut tuhkaksi, aikarnoisena ihrneena, Me ruskin enaa uskomme tuontapaiseen yliluonnoUiseen ihrneeseen. Tiede on

tehnyt sellaisista tarinoista epauskottavia. Mira se on tuonut tilalIe? Itseorganisoituvan fotosynteesin, job ajaa elaman synteesia, vuosituhansia palanutta elaman merkillista tulta.joka kestaa piternpaan kuin sita ruokkivat tikut. Tata voisi pitaa sangen henkevana kaytoksena sekulaarisen mater ian puolelta, "spirituaalisena" henkisryneen merkiryksessa, kantamerkityksessa "hengitys" tai "tuuli", joka antaa energian talle arvoitukselliselle, vitaalille aineenvaihdunnalle. Siinain auriornaan pensaar, Libanonin setripuut, metsat halki Amerikan, parhaat mitajumala koskaan istutti - koko puisen flooran ilmion ihmeellisyys tuskin vahenee siita, ettemme enaa haluakaan sanoa sita ihrneeksi.

Todellakin, "ihmeen" alkuperaisessa merkiryksessa - ihmeellinen tapaus, viittaarnatta asian luonnollisuuteen rai yliluonnollisuuteen - fotosynteesi ja sen yllapitama kasvirnaailman keskeyrymaton elarna on palavan pensaan maallinen vastine. Mooseksen nakerna pensas oli muuan yksilo lajista,joka oli sailynyt vuosituhansia, selviytynyt DNA-koodinsa avulla, kayttanyt aurinkoa polttoaineenaan, miljardien vuosien ikaisia sytokromi-c -rnolekyyleja, ja pysynyt hengissa kulumarta loppuun. Muistakaa suurenmoista Araucarioxyionia 225 miljoonaa vuotta sitten, nytternmin kivettyneessa Arizonan rnetsassa: suku jatkaa elarnaansa Afrikan ja Australian Araucarioissa. Palaarninen Mooseksen nakemaan ihrneeseen, pensaaseen job paloi hetken muuttumatta tuhkaksi, merkitsisi palaamista johonkin job on monta kertaluokkaa vahernman ilmiornaista.

Meidan selityksemme on, sanotaanko, naturalistinen, rnutta luonto itse on varsin nayttavaa. tavaraa. Tiede jaljittaa joitakin alkusyita, jotka katoavat syvan menneisyyden uumeniinja toimittavat lakkaamatonta maailman synrya, jattaen rneidat ankyttamaan rnerkiryksien peraan, Metsa on yhajonkinlainen ihmemaa, maajoka herattaa ihmerysra, K yse ei ole niinkaan siita, etta jokin per immainen tai Absoluurrinen olio itsessaan on ulottumattomissamme, vaan siita, etta ne empiiriset ilmiot, joista ei ole mitaan epailysta, kaipaavat enernman selittarnista kuin rnihin rnaalliset kategoriat nayttavat kykenevan. Voinune epailla Jumalan olemassaoloa, mutta tassa on epailyksetta tama olemassa eleva metsa.ja [uonto on siina, sen keskuudessa ja taustalla.Jos Jumala on mennytta, ruin Luonto on kirjoitettava isolla alkukirjairnella.

Loren Eiseley, kartoittaessaan evoluution historiaa, vaittaa etta "Luonto itse on valtava ihme, joka ylittaa Yon ja Tyhjyyden todellisuuden." 15 Ernst Mayr, arvosretuimpia elossa olevia biologeja, sanoo luonnonhistorian luovuudesta vaikuttuneena:

Kaytannollisesti katsoen kaikki hiologit oval uskonnollisia, sanan syvemmassa merkityksessa, vaikka siina usleonnossa ei kenties olekaan ilmestysta. [. .. [Tuntematon.jota kenties ei voidakaan tuntea.juurruuaa meihin tJI:;yryydetl ja syviin kunnioituksen tunnun. 16

Yleva ei koskaan ole kovin etaalla uskonnollisesta, silla yleva vie meidat ymmarryksernme rajoille, ja me ihmettelemme mira arvoituksia mahtaakaan jaada sen ruolle puolen.

Arkkiryyppina rnetsa on kutakuinkin niin lahella perimmaisyytta kuin voimrne kokea fenomenaalisessa kokemuksessa. Se tuo luonnonhistorian ulottuvillemme: valtavan nayttamon jolla versotaan, ollaan nupulla, puhjetaan lehteen, kukitaan, kannetaan hedelmaa, kuollaan, annetaan elaman jatkua. Mirra hammastelen metsan olemassaoloa, sita etta se on spontaanisti syntynyt. Marsissa tai Saturnuksessa ei ole rnetsia, eika rnuuallakaan aurinkokunnassamme, ehkapa ei koko galaksissarnmekaan, Mutta Maan rnetsat ovat kiistatta olemassa. Kourallisessa metsan humusta on enernman toiminnallista organisaatiota, enernman geneertisra historiaa kuin koko muussa universumissa, sikali kuin tiedamme, Kuinka se on rnahdollista? Miksi? Metsan luonto herattaa kosmisia kysymyksia, eri tavoin kuin taide ja artefaktit.Jos Maan paalla on mitaan pyhaa, sen on oltava tarna lumoava Iuovuus, joka kotiplaneettaamme luonnehtii. Metsat ovat Maan paalla kohoavia elaman sakramentteja. Tassa asianmukainen esretiikka rulee henkisesti vaarivaksi.

47

tAHTEET JA VIITTEE.T

HOlMES ROLSTON III: E5TEETTlNEN KOKEMUS METSISsA Viitt~t:

1. JOI1n Muir, Our Nollonal PQrks, 110$100: Hot.K.!htoo Mifflin [19(1), s. 331.

2. Joon Muir, siteerattu t~sa Robert A. Long Ii Ro$e Hook, D<lwn of the ()InosafJrs: The Triassic In tire ~trifl~ Forest, Petrifi!"d Forest, Al.: Petrifi<!d Farest Museum Association (1988), s. 10.

3. Gardon H. OrIans a Judith H. ~n, "E.volved Responses to Lan&apes" teoksessa The Adoptli'd Mind, toim. Jerome H. II<lrkaw. leda Cosmidn a John Tooby, 'New York: Oxford UnlversUy Press (1992), 5. 555-579. 4 •. Henry David Thoreau, "Wal~" teaksessa Wolden and Civil Dlscbedfence, tolm. QwenThomas, ~ York: W. W. Horton (1966), s, 61.

5. William Wardsworth, ~ Prel~, III kirja, rivi 639.

6. Joyce Kilmer 11913), "Trees" teoksessa Joyce KillTlt'f: Poems, ESSays ond Letters, New York, Geotse H. Doran Ca. (1918). vol. I., s.I80.

1. Vilmeaikaisessa keskustehma Noel Carroll kaipaa "vailemman .iilyllist.ii. tunt~nomaisempaa H luootokokl!fTlusta, s, 245 artikkelissa"On Being Moved by Nature: BetweP!l ReliRion and Natural History" teoksessa lon<fscape, I)(Itu'(l1 b(oouty Qnd the errs, tolm. Salim Kemal Ii Ivan Gasketl, CambridRl!: Cambridge Univer>lty Pfess (1993). s, 2<14-266; sella Allen Carlson;n vastaus, "Nature, Aesthetic Appreciation, and Knowledge", Thf! Journal of Aesthetics and Art Criticism 53 (1995), 5. 393-400. Katso myiis HoI~ Rot~ton III, "Doe:; Aesthetic Appreciatioo of Landscapes Need to Be Science' Basedl ", The British Joo.Irnql of At'sthl!'tlcs ]5 11995), 5. 374-386.

8. Arnold Berlellnt, TnII' Aesthetics Of Env1ronment., Temple University Pfes~, (1991t·

9. Gaston Bachelard, The PoPtlcs of Space (1958], eng!. Maria Jclas, IIo$too:

Beacan Pfess (1994), 5. 185.

10. Wlll1l1m Wordsworth, Til{> Prelude, VI klrja, r1v1t 62-1-625.

11. William CuHen Bryant, A Fores! Hymn, 1825. Katso myiis James Gecrge Frazer, "The Worship of Trees" teoksessa The Golden 6cJu9h, uusi (yhennas, Oxford: Odord University Pfess (1994), S. 82-97.

12. Noel Carroll, "On Beln, .Moved by Nature"; T. J. Diffey, "Natural Beauty without Metaphysics· teoksessa. Landscape. narural beauty and the errs, toim. Salim KPmal 8: Ivan Gaskell, Cambridge: Cambridge University Pfess (1993), s. 43-64.

13. William Wordsworth, lines Competed a Ft!W Miles above TIntern Abbey (17"181.

14, John Muir, John of Ihe MounlaJns, The Unpublished Journals of John Muir, 101m. Llnnie Marsh Wolfe, Boston: Houlihton Mifflin (19381. 5. 313"

15 .. Loren ElsetpY, Ttl<? Flrmamentaf TIme,New Yark: Atheneum 11%0), 5.171. 16. Emst lMyr, The Growth at Blala~kal Thought, Harvard University Press, Belknap Press (1982). s. 81.

Holmes Rolston III: "~thetlc Experience in Forests." The Journal of Aesthetic. and Art Criticism 5~ting 1998 (56:2). s. 157-166. 01998. R .. printed by permission of Blackwell Publishing.

288