Voittajan miekka

hyvältä."

1. luku

Hotelli Bristol, Odessa, Ukraina - 27.8.2017 klo 06:20

Emilia Kilvellä oli ikävä, oli jo ollut liian pitkään. Sisuksia kaihertava ja korventava ikävä. Edes jooga ei tuntunut tällä kertaa auttavan kokonaisvaltaisen kammottavassa olossa. Jooga oli sentään pitänyt hänet järjissään raskaiden viikkojen jälkeen hänen palattuaan, elämän muuttaneelta seikkailulta, Syyriasta. Se oli myös auttanut selviämään kaikki pitkät erot hänen aviomiehestään Aminista. Ikävästä, kun Amin oli poissa tuntemattomalla komennuksella tai tehtävällä. Nyt olo ei vain mennyt pois.

Emilia nousi aurinkotervehdyssarjassaan käsiensä varaan ja kaarsi niskaansa ja selkäänsä niin pitkälle ylös ja taakse kuin pystyi. Nuoren naisen vaaleat hiukset olivat kiinnitettynä poninhännälle. Syvän siniset silmät tuijottivat hetken taivaalle. Siirtyessään seuraavaan asentoon hän hengitti syvään ja antoi katseensa vaeltaa hotellin parvekkeelta aukeavaan uskomattoman kauniiseen maisemaan. Odessan Bristolhotellin ylimmästä kerroksesta hän näki sinisenä aukeavan Mustanmeren, sitä reunustavat valkoiset rakennukset ja niitä ympäröivät vihreät puut. Mereltä leudosti puhaltava tuuli tuntui hyvältä hengittää, eikä näin aikaisin aamulla edes liikenteen melu häirinnyt. Kauniista näkymästä huolimatta nimi kummitteli hänen ajatuksissaan eikä hän saanut siltä rauhaa – Dila.

Huomenta kulta, kuului pehmeä ääni hotellihuoneen sisältä. Emilia päätti joogasarjansa uloshengitykseen ja oli muutaman sekunnin aivan hiljaa ennen kuin kääntyi puhujaan päin. Huomenta rakas, hän koetti hymyillä mutta vältteli miehensä ruskeita silmiä.

Sinulla on taas se ilme, Amin sanoi ja tuli halaamaan Emiliaa. Emilia painoi poskensa miehensä rintaa vasten, sulki silmänsä ja nyökkäsi. Minulla on sitä pientä ihmistä niin ikävä, Emilia kuiskasi.

Amin rutisti Emiliaa entistä lämpimämmin ja sanoi tämän hiuksiin: Minulla myös. Käydään myöhemmin ostamassa kertakäyttöpuhelin ja soitetaan vanhemmilleni WhatsAppilla. Saavat laittaa kameran näyttämään tyttöä meille.

Emilia irtautui Aminista nyökäten hyväksyvästi, nappasi sängyltä pyyhkeensä ja käveli suihkuun. Hotellissa asumiseen oli jo alkanut tottua ja huoneesta oli tullut jopa kotoisan tuttu. He olivat joutuneet viettämään siellä jo yli kuusi viikkoa. Emilia laittoi veden virtaamaan hiukan kylmempänä kuin tavallisesti ja astui suihkun alle. Kylmä auttoi häntä selkiyttämään ajatuksia ja Emilia ryhtyikin käymään mielessään läpi tapahtumia, jotka olivat saaneet hänet jättämään oman vauvansa appivanhempien hoitoon ja lähtemään Aminin kanssa Ukrainan Odessaan.

Hän oli itse valinnut tämän elämän, valinnut sen helposti ja mielellään, kun Paroni oli sitä hänelle tarjonnut. Entinen sairaanhoitajan työ sai jäädä eikä hän ollut katunut sitä silmänräpäyksen vertaa. Ei ennen kuin Dila oli syntynyt. Tuo ihana pieni tyttö. Mutta kun käsky oli tullut, vauvakaan ei ollut saanut häntä jatkamaan vanhempainlomaa ja luopumaan tästä tehtävästä.

Kun värvätty asevaraston mies oli jäänyt kiinni yllätystarkastuksessa tuhottavien ja poistettavien ammustarvikkeiden ja räjähteiden varastamisesta, ja kun oli selvinnyt kuinka paljon ja minne tavaraa oli toimitettu, nopeasti kokoon rakennettu peitetarina vaati molempia sukupuolia ja he olivat paras mahdollinen resurssi.

Kun Emilia tuli ulos suihkusta, Amin oli jo varustautumassa uloslähtöä varten ja Emiliakin alkoi laittaa itseään valmiiksi työpäiväänsä. Sinulla on siis aamupäivällä normaalit tunnit. Onko jotain muuta, johon pitäisi varautua? Amin kysyi.

Kymmenestä puoli yhteen on joogatunnit hotellilla ja yhdestä eteenpäin ohjaan muovinukeille yksityistunteja neljään asti, Emilia vastasi katsomatta kalentereihin tai muistiinpanoihin.

Emilian peitetarina oli toimia joogaopettajana Odessan eliitin suosimassa hotelli Bristolissa. Hänelle oli rakennettu historia ruotsalaisena ukrainalaistaustaisena joogaopettajana ja hankittu vierailevan opettajan paikka hotellin kuntokeskuksesta. Emilian ukrainalaisuus oli rakennettu vain äidin kautta, mikä selitti puutteellisen kielitaidon. Emilia oli kyllä opiskellut kieltä yhdessä Aminin kanssa jo melkein kolme vuotta, mutta hän ei vielä pystynyt esiintymään paikallisena. Henkilöllisyys ja jopa nettisivut tarpeellisine linkkeineen ja kuvineen oli rakennettu yhdessä ruotsalaisten kanssa. Ruotsalaisilta oli saatu paljon hyvää yhteistyötä, sillä olihan valtiovierailulle tulossa myös heidän ministerinsä. Paronin välittämä uhka-arvio oli otettu Tukholmassa vakavasti. Amin oli mukana Emilian henkivartijana. He jopa virallisesti asuivat eri huoneissa. Huoneet olivat kuitenkin ovilla yhdistettyinä, mikä teki yhteisestä elämästä helpompaa.

Älä vähättele niitä prinsessoja. Ilman heitä emme olisi millään pysyneet tehtävän aikataulussa, Amin viittasi Emilia yksityisoppilaisiin - kolmeen paikalliseen edustusvaimoon, joiden kautta he olivat saaneet vahvistuksen ja tunnistuksen tehtävänsä kohteille.

En koskaan, he ovat oikeasti oikein herttaisia ihmisiä. Lääkärin rakentamia ja hieman pelottavan näköisiä kaikkine korjauksineen ja lisäyksineen, mutta muuten oikein mukavia. Luulisin, että menemme taas tuntien jälkeen teehuoneelle nauttimaan pahanmakuisia yrttijuomia yhdessä, Emilia vastasi kurkottaen antamaan suukon miehelleen samalla kun tämä noukki vesipullon ja treenikassinsa pöydältä.

Muista ilmoittaa, kun lähdette ulos hotellista. Minun pitää olla lähistöllä, tai muuten rooli sinun suojelusenkelinäsi ei oikein pysy uskottavana. Minä menen aamupäiväksi Sashan salille hakkaamaan itseäni Artemin suosioon yksi ruhje kerrallaan. Luulen, että he aikovat tänään tarjota minulle töitä, jos kaikki menee hyvin.

Oven kolahtaessa Aminin perässä Emilia kaatoi itselleen höyryävän kupillisen murukahvia ja käveli vielä hetkeksi parvekkeelle nauttimaan aikaisesta aamusta. Odessa oli viehättävä ja kaunis kaupunki. Hotelli sijaitsi lähellä vanhaa keskustaa ja tuuheiden lehmusten varjostama bulevardi useine aukeamassa olevine kahviloineen olisi voinut olla vaikka Pariisissa. Emilia tunsi paistuvien patonkien ja paikallisten pampushkien, makeiden donitsien kaltaisten leivonnaisten tuoksun. Taustalla näkyvä syvän sininen meri erotti Odessan vielä enemmän edukseen monesta muusta vanhasta ja kauniista kaupungista. Yksin jäätyään Emilialla oli vielä hetki aikaa palata ajatuksissaan viiden vuoden takaisiin tapahtumiin, jolloin hän oli lähtenyt humanitaariselle komennukselle suomalaisruotsalaiseen sairaalaan Syyriaan.

Antoisa ja merkityksellinen työ oli pian vaihtunut pelkoon ja kärsimykseen sairaalan jouduttua osaksi isompaa tapahtumasarjaa, jossa Syyrian hallitus yritti vähentää YK:n ja länsimaiden sekaantumista maan sisäisiin asioihin lavastamalla heidät syyllisiksi sotarikoksiin. Juuri kun tilanne oli hajoamassa käsiin, oli John Lampinen, yhdessä suomalaisten erikoisjoukkojen kanssa, saapunut paikalle ja saanut koko sairaalan henkilökunnan sekä suurlähetystön henkilöstön ja ison joukon Suomen kansalaisia kuljetettua turvaan. Pelastaminen oli vaatinut isoja uhrauksia Suomen valtiolta ja ikävä kyllä joidenkin pelastajien hengen tai terveyden. Kesken pakomatkan Emilia oli rakastunut silmittömästi. Emilia ei ollut koskaan kokenut olevansa mitenkään romanttinen henkilö, mutta Amin vei jalat alta mitä epätodennäköisimmällä hetkellä - kun maailma mureni ja paukkui ympäriltä. Syyriassa Emilia oli nähnyt Aminin viimeisen kerran, kun tämä juoksi Johnin perään erämaassa olevaan rauniolinnoitukseen, Sergiopolikseen. Sen jälkeen ei sanaakaan tai vilaustakaan Aminista koko loppumatkalla eikä kahteen viikkoon kotimaassa. Se oli saada hänet järjiltään. Emilia vuoroin vihasi ja vuoroin kaipasi Aminia. Hän oli käynyt päässään loputtoman määrän keskusteluita, osan hyvinkin kiivassanaisia, jos hän vielä joskus näkisi miehen. Kun viimein kahden viikon kuluttua Amin seisoi ovella pienen koomisen kukkakimpun kanssa, Emilia ei pystynytkään vaatimaan selityksiä tai latelemaan valmiiksi harjoittelemaansa henkilöarviota. Hän vaan hyppäsi Aminin kaulaan ja päätti ettei koskaan päästä irti. Kukkakimppu kärsi huomattavia vahinkoja.

Jälleennäkemistä edeltävään kahden viikon jaksoon oli toki mahtunut paljon muutakin. Media haastatteli ja halusi pitää Syyrian tapahtumat mahdollisimman kauan etusivun lööppeinä. Viranomaiset ja sukulaiset pitivät jatkuvaa yhteyttä, kaikki olivat kiinnostuneita ja halusivat auttaa. Hänelle osoitettiin muun sairaalan henkilökunnan kanssa terapiaa ja vertaistukiryhmiä, mutta hän ei halunnut vatvoa samoja asioita aina uudestaan. Hän joogasi.

Hän oli ennenkin harrastanut joogaa aktiivisesti, mutta nyt se oli hänen tärkein tukensa. Se piti hänet järjissään. Se tarjosi hänelle mahdollisuuden ajatella ja keskittyä. Hänen suurin pelkonsa kaiken puheen ja myötätunnon keskellä ei ollutkaan suru, ahdistus tai painajaismaiset muistikuvat, vaan se, että hän oli nauttinut kokemuksesta. Ei kaikesta tuskasta ja kärsimyksestä, vaan tekemisestä ja adrenaliinista. Se pelotti Emiliaa. Hän ei tunnistanut itseään eikä hän uskaltanut puhua siitä kenellekään. Ei ennen kuin Amin palasi hänen elämäänsä.

Heti Suomeen palattuaan Amin oli ollut komennettuna eristyksiin paronin järjestön tiloihin Tampereelle. Kaikki kokemukset, tiedot ja tapahtumat oli pumpattu hänestä ulos systemaattisesti, ja usean ihmisen toimesta. Jokainen nimi, paikka ja osoite oli käyty läpi. Jokainen matka, majapaikka ja tapaaminen oli seurattu valokuvien, karttojen ja Googlen satelliittikuvien avulla uudestaan ja uudestaan. Kun Amin oli vihdoin päässyt lähtemään, John oli ojentanut hänelle kaksi paperia. Toisessa oli ohjeet ilmoittautua vastaanottamaan tehtävä UTJRssä eli Utin jääkärirykmentissä, kolmen viikon loman jälkeen ja toisessa oli Emilian osoite.

Kolmen intensiivisen ja rakkauden täyttämän viikon jälkeen Emilia oli pakannut tavaransa ja muuttanut Aminin kanssa heille varattuun asuntoon lähellä varuskuntaa. Kaikki vanha sai jäädä, kaikki uusi sai tulla, kunhan vain kaiken uuden sai kokea Aminin kanssa. Kolmen kuukauden jälkeen John oli tullut käymään. Hänellä oli tuomisinaan Paronin ehdotus Emilialle. Sairaanhoitajataustansa vuoksi hänelle tarjottiin kenttäsairaanhoitajan paikkaa UTJRin, opettamaan ensiaputerveydenhuoltoa sekä teoriassa että kenttäolosuhteissa. Virallisesti hän siis siirtyisi palkatuksi henkilökunnan jäseneksi ja tekisi opetustyötä, mutta kouluttautuisi samalla toimimaan operaattorina Paronin organisaatiossa.

Emilia oli suostunut välittömästi. Seuraavina vuosina hän oli opetellut kokonaan uuden maailman, osallistunut laskuvarjojääkärien koulutukseen ja erilaisiin puolustusvoimien ja muiden turvallisuusviranomaisten koulutuksiin. Hän oli opiskellut aseita ja niiden käyttöä sekä saanut ja antanut ison määrän iskuja, potkuja sekä osallistunut lukemattomiin harjoituksiin maalla, merellä ja ilmassa. Eniten hän oli nauttinut hyppykoulutuksesta. Emilia muisti, miten harmissaan hän oli ollut, kun muut osallistujat olivat saaneet onnistuneen viiden hypyn kurssin jälkeen hyppymerkin univormuunsa ja hän oli saanut majurilta kädenpuristuksen. Kaksi vuotta aloittamisen jälkeen he olivat saaneet Aminin kanssa ensimmäisen yhteisen tehtävänsä. Heille oli määrätty turvallisuusselvityksen tekeminen eräälle henkilökuntaan kuuluvalle upseerille. Viikko aktiivista tarkkailua ja seurantaa sekä asiakirjojen lukemista ja sähköposteja. Tylsää ja tapahtumaköyhää, varsinainen antikliimaksi pitkän valmistautumisen jälleen. Samanlaisia tehtäviä oli tullut harvakseltaan, mutta tasaisesti. Aina sellaisia, että he pystyivät Aminin kanssa hoitamaan ne oman työnsä ohella ja huomiota herättämättä. Pikkuhiljaa he oppivat toimimaan tehokkaasti tiiminä ja saivat aina hyvää palautetta. Emiliasta oli tuntunut, että pian heille uskottaisiin myös vaativampia tehtäviä.

Sitten tuli se yksi tehtävä. Niin tylsä, että heillä oli ollut aivan liikaa aikaa keskenään. Pian tehtävän jälkeen Emilia huomasi olevansa raskaana ja tehtävät loppuivat kokonaan. Dilan syntymän jälkeen ei ollut tapahtunut vuoteen mitään muuta kuin kevyttä koulutusta, ennen kuin oli tullut kiireellinen yhteydenotto tehtävästä Ukrainan Odessassa.

Auton torven törähdys palautti Emilian nykyhetkeen ja hän hörppäsi jo jäähtynyttä kahvia. Kamalaa haaleaa sotkua, mutta kofeiinin takia hän sitä joikin, eikä maun. Ajatukset siirtyivät edessä olevaan päivään. Emilia ja Amin olivat etukäteen saaneet listan kolmesta henkilöistä eli kohteesta, joiden uskottiin voivan olla tekemisisissä a-tarvikkeiden varkauden kanssa Odessassa. Kohteiden tiedoissa oli myös heidän vaimojensa tiedot ja näiden yhteisenä nimittäjänä oli ollut aktiivinen joogaharrastus. Juuri siksi Emilia ja Amin valittiin tehtävään.

Naiset, joita Emilia kutsui muovinukeiksi, olivat olleet hänen joogatunneillaan ensimmäisestä päivästä alkaen. Aluksi kohtaamiset Natyan, Julian ja Anastasian kanssa olivat olleet hyvin muodollisia. Keskustelut olivat rajoittuneet vain merkityksettömien kohteliaisuuksien vaihtamiseen ja naiset olivat olleet hyvinkin penseitä uudelle opettajalle. Amin oli tulkinnut sen johtuvan siitä yksinkertaisesta asiasta, että Emilia oli kaikkea mitä nuo naiset halusivat olla. Kaunis, nuori ja itsenäinen, vartalossa joogan tuoma voima, notkeus ja tasapaino. Emilia suhtautui Aminin arvioon irvistyksellä ja kielennäyttämisellä.

Vaikka Emilian tavoite oli saavuttaa naisten luottamus, hän oli päättänyt jättää aloitteen tekemisen heille eikä lähteä avoimesti hakemaan näiden seuraa. Aamupäivien joogatunneilla Emilia keskittyi antamaan heille positiivista palautetta pienimmästäkin onnistumisesta ja mainitsi puolihuolimattomasti yksilöllisen harjoitteluohjelman tuomista nopeista ja näkyvistä muutoksista vartalossa. Taktiikka oli toiminut. Kahden viikon jälkeen he olivat pyytäneet Emilian ensimmäistä kertaa yhteiselle teekupilliselle ja sen jälkeen he olivat tilanneet Emilialta kalenterin täydeltä yksityistunteja.

Tunneilla joogattiin, mutta tuntien jälkeen laverreltiin kaikesta, paljon ja pitkään. Naiset yrittivät kilpaa tehdä vaikutusta elämänsä loistokkuudella Emiliaan. Joka ainoa koru, vaate, matka, lasten pianotunti ja koiran räksytys käytiin läpi. Hyvin nopeasti Emilia pystyi keräämään kohteistaan paljon enemmän tietoa kuin Amin, joka roikkui saleilla ja baareissa, joissa tiesi Odessan alamaailman ja myös kohteiden viettävän aikaa.

Varsinainen läpimurto tapahtui kahdessa vaiheessa. Erään tunnin jälkeen naiset kertoivat yrttiteen äärellä syvästä rusketuksestaan, joka oli hankittu vain muutamaa viikkoa aikaisemmin Qatarin upeilla rannoilla, kun heidän miehensä olivat olleet siellä työmatkalla. Emilia ihmetteli, miten heidän miehensä olivat olleet samalla työmatkalla. Naiset katsoivat ensin toisiaan hämillään, mutta ohittivat sitten tilanteen puhkeamalla kertomaan, miten paljon heidän miehensä matkustelivat ja olivat erilaisissa projekteissa mukana, ja silloin tällöin yhteisissäkin. Nyt siis jonkun qatarilaisen kanssa. Emilia valpastui heti, mutta malttoi mielensä kyselemällä Qatarin säästä ja shoppailusta ja antoi naisten itsensä kertoa lisää.

Nastyan mies Artem Kluka oli erittäin rikas paikallinen oligarkki, joka oli tehnyt valtavan omaisuutensa autonrengastehtaalla ja isolla viinitilalla. Vaimo ei selvästikään tiennyt, että hänen miehensä oli myös alueen suurin asekauppias, joka tuotti rajan yli Transnistriasta huomattavan määrän uusia ja käytettyjä venäläisiä aseita valtavista kylmän sodan aikaisista Neuvostoliiton varastoista sekä edelleen toimivista asetehtaista. Julian mies oli Dima Holowaty, paikallisen yksityisen Kozyr-pataljoonan komentaja. Ukrainassa toimi nykyisinä levottomina aikoina useampiakin yksityisten rahoittamia sotilasjoukkoja, joilla oli jopa valtiollinen asema ja jotka suorittivat virallisia tehtäviä. Kozyr vastasi suurelta osalta juuri Moldovan ja Transnistrian alueen raja-alueiden turvallisuudesta. Mielenkiintoisen asiasta teki se, että sekä Julian että kolmannen naisen Anastasian miehet työskentelivät Artem Klukalle. Erittäin huomionarvoista oli, että Anastasian mies Russlan oli Transnistrian pohjoisen alueen rajajoukkojen komentaja. Oli selvää, että raja-alueen kummallakaan puolella ei tapahtunut mitään asekauppoja ilman tämän kolmikon tietoa. Tästä Aminin oli hyvä jatkaa omaa osuuttaan.

Aminin läpimurto tapahtui Emilian avulla tai pikemminkin vuoksi. Toiseen viikkoon mennessä Emilian kauneus ja välittömyys oli alkanut kiinnittää huomiota hotellilla ja sen läheisyydessä – erityisesti miesten huomiota. Huutelua, vihellyksiä ja kömpelöitä englanninkielisiä kaksimielisiä ehdotuksia sateli, kun Emilia liikkui ulkona. Edes Aminin läsnäolo ei hillinnyt huomiota, vaikka tämä oli aluksi yrittänyt puuttua siihen. Sentään liian lähelle tulleet uteliaat hän onnistui pitämään kurissa fyysisin keinoin. Eräänä iltapäivänä, kun Amin ja Emilia olivat lähteneet tutustumaan ympäröivään alueeseen lenkkeilemällä, heidän peräänsä lähti hotellin vieressä olevan kuntosalin edestä kaksi mustaa Audia. Autot seurasivat heitä liioittelevan hitaasti pienen matkan päästä. He pujottelivat katua satunnaisessa järjestyksessä kevyesti hölkäten ja välillä aina vauhtia kiristäen, mutta autot pysyivät mukana.

Satamaan vievällä kadulla oli muutamia sortumassa olevia taloja ja jokunen kokonaan tyhjä tontti. Niiden kohdalla autot kiihdyttivät heidän vierelleen. Ensimmäinen auto koukkasi jalkakäytävälle ja melkein osui Aminiin, joka hyppäsi taaksepäin. Toinen auto kiilasi Aminin ja Emilian väliin ja erotti nämä toisistaan. Autoista hyppäsi ulos neljä miestä, heidän käyttäytymisensä oli päihtyneen aggressiivista.

Amin huusi Emilialle: Pysy lähellä, käytä kaikkea mahdollista voimaa ja ota aloite! Yritä päästä minun luokseni!

Se oli kuitenkin liian myöhäistä, sillä yksi miehistä tarttui Emiliaa käsivarresta ja murahti: Pryydy v obiymy naybil'sh.

Emilia ymmärsi puhuttavan jotain isästä ja sylistä, mutta miehen irvokas katse kertoivat kaiken tietämisen arvoisen.

Dayte nam spokiy! Emilia pyysi miehiä jättämään heidät rauhaan. Se oli turhaa, miehet kävivät heidän kimppuunsa tosissaan. Kaksi miestä piiritti Aminin. Tilanne vaati välitöntä toimintaa, ei saanut mitenkään tapahtua, että Emilia vietäisiin miesten mukaan. Amin potkaisi ensimmäistä miestä suoraan polveen ja ikävän rusahduksen säestämänä mies alkoi huutaen kaatua sivulle. Amin auttoi kaatumista suuntaamalla potkun miehen kylkeen ja paukuttamalla nopean iskusarjan miehen ylävartaloon ja päähän.

Toinen mies pysähtyi ja otti selkeästi harjoitellun nyrkkeilyasennon. Amin ei jäänyt odottelemaan miehen aloitetta, vaan hämäsi muutamalla huitaisulla tämän kasvoja kohti. Mies veti vaistomaisesti päätään taaksepäin, mutta kun iskuja ei tullut, lähti palaamaan alkuperäiseen asentoonsa. Tätä liikettä Amin käytti hyväkseen ja nosti miehen oikeaa poskea kohden viuhuvan kiertopotkun, joka osui rusahtaen miehen leukaan. Jotakin meni rikki, mutta Amin ei jäänyt sitä ihmettelemään, vaan ponkaisi korkeaan hyppyyn ja kiersi ylös nousevan jalkansa miehen niskan ympäri. Käyttäen vartalonsa kiertoa hyväkseen hän kaatoi miehen maahan ja putosi jalka nyt miehen kaulan ympärillä tämän päälle. Kiristäen jalalla miehen kaulaa ja saaden tämän haukkomaan henkeä hän löi kyynärpäänsä miehen palleaan ja sai loputkin ilmat purkautumaan ulos. Amin päätti hyökkäyksensä lujalla iskulla miehen vasempaan ohimoon ja mies lysähti hervottomaksi.

Amin hyppäsi Audin konepellin yli kohti Emiliaa. Tämä oli saanut irrotettua päällekäyvän miehen otteen kädestään ja oli antanut muutaman tuntuvan iskun miehen keskivartaloon. Iskujen voimasta etukenoon taipuneena mies kompasteli taaksepäin. Toinen mies oli juuri tarttumassa Emiliaa takaapäin kiinni, kun Amin tarttui miestä takinkauluksesta ja veti lujaa sivulle ohjaten samalla jalkansa tämän sääreen kiinni. Mies horjahti ja Amin antoi miehelle lisää vauhtia tämän kaatuessa jalkakäytävälle. Älähtäen mies vaipui maahan ja jäi siihen makaamaan.

Emilia oli toipunut ensisäikähdyksestään. Adrenaliinin antamalla energialla hän näki kumartuneen miehen otsan kuin maalitauluna, johon hänen juoksukenkänsä oli tarkoitus osua. Pehmeä kenkä ei saanut miestä maahan, mutta murtuvan nenän rusahdus ja sieraimista purkautuva veri saivat humalaisen miehen pysähtymään ja nostamaan kädet kasvoilleen. Emilia ei pysäyttänyt hyökkäystään, vaan potkaisi miestä uudestaan rintakehään ja toisen potkun polvitaipeeseen. Mies kaatui huutaen taaksepäin ja kompastui katukiveykseen kumahtaen oman autonsa konepellille. Kuului ikävä ääni, kun hänen takaraivonsa osui tuulilasiin ja löi siihen tasaisen pyöreän kolon, jonka säröinen kuvio tuli näkyviin miehen valuessa maahan auton eteen.

Oletko kunnossa? Amin huohotti ojentaen kätensä Emilialle. Olen, Emilia vastasi, mutta vetäytyi vaistomaisesti Aminin kädestä poispäin, vielä valmiusasennossa jalat erillään toisistaan, polvet hiukan koukussa ja kädet vartalon edessä valmiina suojaamaan tai antamaan iskuja, jos tarve vielä tulisi. Vasta kun hän näki neljä miestä maassa ja eikä yhtään uhkaavaa hahmoa lähettyvillä, Emilia rauhoittui ja laski kätensä alas.

Onko sinulla aavistustakaan, keitä nämä miehet ovat? Emilia kysyi.

Olen nähnyt heidät Sashan salilla. Ovat hänen miehiään ja siis sitä kautta Artemin organisaatiossa, jonka pomona ja oikeana kätenä Sasha oikeasti on. Näitä kavereita ei kehässä tai punttien kanssa ole näkynyt, mutta usein istuskelevat ja kaljoittelevat siellä.

Mitä tämä nyt tarkoittaa, pitääkö meidän soittaa Jannelle ja pyytää tehtävän keskeyttämistä? Emilia jatkoi. Janne Hirvonen oli Odessassa ETYJin tehtävissä, mutta samalla Paronin mies ja heidän kontaktinsa. Janne oli tuonut heidät tänne ja toimitti kaikki tarvittavat materiaalit sekä tiedot heille ja heiltä.

Ei mennä vielä siihen, luulen että kaverit olivat vain himokkaita ja kokeilivat onneaan. Kerätään näiltä lompakot ja puhelimet. Niistä löytyy varmasti jotain käyttökelpoista tietoa ja voin marssia sitten niiden kanssa Sashan luokse. Tiedä vaikka niistä saisi hyvän aasinsillan parempaan kontaktiin, Amin vastasi.

Tuntia myöhemmin Amin oli kävellyt kuntosalille sisään, palauttanut miesten omaisuuden ja esitellyt tyynesti itsensä. Hän oli sanonut painokkaasti ja kuuluvasti olevan syytä jättää Emilia jatkossa rauhaan. Sasha oli katsonut hetken miestä arvioivasti, sitten alkanut nauraa ja ojentanut kätensä Aminille. Puhuen maailman yleisintä kieltä, huonoa englantia hän oli sanonut: Minä pidän sinusta. Olet aina tervetullut salilleni harjoittelemaan. Tule jo huomenna niin tutustutaan. Ja kerro sille kauniille naiselle, että me olemme pahoillamme ja ettei hänen tarvitse enää pelätä vastaavia välikohtauksia. Ne miehet ovat kelvottomia venäläisiä heittiöitä. Heitä ei enää täällä näy. Menkööt muualle nuolemaan haavojaan, joita heillä tällä hetkellä tuntuu olevan varsin paljon.

Kohtaamisesta alkoi Aminin varsinainen tehtävä, jossa hän ujuttautui vähitellen lähemmäksi asekauppiaiden maailmaa ja tietoa, mihin varastettuja räjähteitä tultaisiin käyttämään.

2. luku

Satama, Virtsu, Viro - 27.8. klo 8:03

Nyt se tulee ulos satamasta, sanoi John venäjäksi vieressään istuvalle miehelle.

"Ponimayu", mies ilmoitti ymmärtävänsä ja nosti itsekin kiikarit silmilleen. Mies katsoi hetken, nosti radiopuhelimen lähemmäksi suutaan ja sanoi: See auto tuli välja sadamast. Kõik üksused võivad edasi minna. Auto 2 võttab esimese pöörde. Vaatlev auto vahetatakse pärast iga kolmandat ristmikku.

Vironkielinen komento kertoi kaikille operaatioon osallistuville yksiköille, että kohdeauto on tullut satamasta, jolloin auto 2 alkaa seuraamaan tätä ja kolmen risteyksen välein vaihdetaan toinen auto. John starttasi heidänkin autonsa ja käänsi sen Virtsun sataman sisäänajon tuntumassa olevalta huoltoasemalta liikenteeseen kohti pohjoista ja 135 kilometrin päässä olevaa Tallinnaa. Marek, saitko tiedot autosta ja sen kuormasta? John kysyi.

Miesten yhteinen kieli oli venäjä, koska John ei osannut viroa eikä Marekin englanti ollut yhtä hyvää kuin venäjä. Johnille venäjä oli ollut kotikieli huolimatta siitä, että hän oli viettänyt lapsuutensa Yhdysvalloissa. Hänen isänsä oli ollut suomenvenäläinen kaukopartiomies, joka oli siirtynyt sodan jälkeen USA:n erikoisjoukkoihin ja menehtynyt myöhemmin mujahedinien neuvonantajana Neuvostoliiton hyökättyä Afganistaniiin. John oli kuitenkin päättänyt suorittaa asepalveluksensa Suomessa ja oli jäänyt sen jälkeen Suomeen asumaan. Hänen isäpuolensa ja suomalainen äitinsä asuivat edelleen Yhdysvalloissa ja hänen isäpuolensa oli yksi USA:n salaisen sodankäynnin JSOC:n johtajista. Nykyään John oli yksi tärkeimmistä salaisen sotilastiedustelun operaattoreista Paronin organisaatiossa.

John oli tutustunut Viron erikoisjoukkojen majuriin Marek Piikkiin usealla eri tehtävällä Afganistanissa. Siellä hän oli oppinut luottamaan ja arvostamaan ESTSOF:iin (Estonian Special Operations Forces) kuuluvaan mieheen. Viron ESTSOF oli salaisuuden verhoama vastine Suomen FINSOF erikoisjoukkoyksiköille. Keitä he olivat ja mitä tekivät, oli yksi Viron armeijan tiukimmin vartioituja salaisuuksia. Tälläkin hetkellä John ja Marek olivat tehtävällä, josta vain harva Virossa oli tietoinen. Mukana oli ryhmä Marekin kollegoja ja joitakin operaattoreita Viron suojelupoliisista. Auto on Valko-Venäjän rekisterissä ja se on tullin mukaan noutanut Saarenmaalta lastin suolattua kilohailia Valko-Venäjälle. Auto on tullut eilen Liettuasta Schengen-rajan yli ja on nyt myös palaamassa sinne. Rekisterin mukaan auto on tehnyt saman matkan yhtensä yhdeksän kertaa edellisen kolmen kuukauden aikana, Marek antoi lyhyen selostuksen seurattavasta kohteesta.

Onko kuljettajasta mitään tietoa? John kysyi samalla kun ohitti edessään hitaasti kulkevan traktorin.

Hän on Minskissä asuva Sergei Makarenko, ikä kolmekymmentäkaksi vuotta. Ei minkäänlaista mainintaa meidän tiedustelupalvelun arkistoissa, eli mies on täysin kunnollinen tai sitten henkilöllisyys on keksitty.

Entä tavarat saarelle tuoneen laivan miehet? Onko tuttuja nimiä joukossa? Sopiihan, ettette pidätä heitä vielä ainakaan viikkoon? John kyseli Marekilta samaan aikaan kun heidän saattueensa kääntyi pois Tallinnan maantieltä pienen Hanilan kylän kohdalla. Nyt suunta otettiin etelään kohti Via Balticaa, josta matka oletettavasti jatkuisi Latvian, Liettuan ja Valko-Venäjän läpi tuhannen seitsemänsadan kilometrin päässä odottavaan Odessaan.

Autot asettuivat seuraamaan kohdetta ja kilometrien kulumista säestivät säännölliset autojen kuittaukset, kun ne vaihtoivat seurantavuoroa kohteen takana sovituin ajoin. John ja Marek ajoivat kohdeauton edessä noin kahden kilometrin päässä. Jatkuvasti niin kaukana, ettei heidän kohteensa missään vaiheessa tullut näköetäisyydelle edes Viron tasaisella länsirannikolla. John piti siitä huolen tarkastamalla toistuvasti auton GPS-sijainnin lastiin piilotettujen lähettimien avulla. Piste kartalla ajoi tasaisesti kohti Pärnua.

Johnin katse kiinnittyi tienviittaan, joka kertoi risteyksestä lähtevän tien johtavan Audrun kylään. John muisti paikan edellisen kesän perhelomaltaan, ja varsinkin upean päivän perheensä kanssa kiipeilemässä köysiradalla paikallisessa seikkailupuistossa. John oli naimisissa Libanonista kotoisin olevan palestiinalaisen Laylan kanssa, heillä oli kaksi lasta ja arkielämä tiiviisti kotona Tampereella.

Kylän risteyksen kohdalla Johnin huomio kiinnittyi levähdyspaikalla seisovaan pakettiautoon, jossa istui sisällä mies. Mies ei näyttänyt olevan tauolla, vaan kurkotteli ikkunasta aktiivisesti pohjoista kohti. Samaan suuntaan, josta Johnin kohdeauto oli saapumassa. Ohikiitävänä hetkenä John näki, että pakettiauto oli Suomen rekisterissä. Kääntyen Marekiin päin John sanoi: Voisiko joku tarkistaa auton rekisterinumeron ohiajaessaan. Jokin tuossa ei nyt tunnu olevan kohdallaan.

Marek virnuili Johnille: Totta, jokainen suomalainen turisti, jolla ei ole avattua lonkerotölkkiä kädessä, on minunkin mielestäni outo.

Marek kuitenkin välitti käskyn eteenpäin ja autot sopivat nopeasti seuraavan vaihdon tehtäväksi levähdyspaikalla. Se oli joka tapauksessa sopivan huomaamaton paikka poistua liikenteestä ja jättäytyä letkan perälle.

Vain muutamaa minuuttia myöhemmin John kuuli kiihtyneen äänen radiosta. Ymmärtämättä juuri sanaakaan vironkielisestä puheesta hän kääntyi katsomaan Marekia, joka ryhtyi määrätietoisesti antamaan ohjeita autoille. Kun nopea keskustelu oli ohi, hän vaihtoi taas venäjään: Taukopaikalle mennyt auto raportoi, että heidän kääntyessään kohteen perästä suomalainen pakettiauto kiihdytti liikenteeseen heti kohteen perään. Pakettiauto lähti niin kiireellä, että se oli törmätä meidän autoomme. Kuljettaja oli näyttänyt hermostuneelta ja oli jatkanut matkaansa kohteen suuntaan, välittämättä läheltä piti -tilanteestaan.

Saitteko rekisterinumeron, John kysyi.

Marek puhui taas hetken radioon ja kirjoitti jotain paperille, jonka ojensi Johnille. John tarttui heti puhelimeensa ja painoi pikavalintaa. Juliet - Charlie - Oscar - 5-7-7 valkoinen VW Transporter, Suomen rekisterissä, omistaja ja saapuminen Viroon selvitettävä välittömästi. Tiedot minulle viestillä.

"Meillä on Pärnun ohitustiellä valmiudessa yksi

virkapukuinen partio, jos auto tarvitsee tarkistaa tai pysäyttää", Marek sanoi.

Katsotaan ensin mitä tietoja löytävät autosta, ehkä kuski oli kadottanut lonkerotölkkinsä ja oli siksi säikkynä, John kuittasi takaisin.

Muutamaa minuuttia myöhemmin puhelin piippasi ja John luki viestin kulmiaan kohottaen. Auton omistaja oli henkilö, joka oli tuttu iltapäivälehtien sivuilta, suomalainen kansanedustaja Joonas Sairanen, jonka hyvin kärkevät kommentit NATOn kanssa kuhertelemisesta ja Venäjän pelon lietsomisesta saivat aina lööppejä aikaiseksi. Lisäksi viesteissä oli laivayhtiöltä saatu tieto, että auto oli tullut Suomesta aamulla ja sen kuljettajana oli auton omistaja. Paluumatka oli varattu samalle nimelle seuraavaksi päiväksi.

Sano virkapukuisille, että iskeytyvät pakettiauton kantaan, ja jos kuljettaja tekee pienenkin virheen, käyvät tarkistamassa hänet ja huomauttamassa liikennesäännöistä. Haluan tietää, miten mies reagoi poliisiin ja siihen, kun häntä vähän viivytetään, John pyysi Marekilta. Tämä selvä, Marek kuittasi ja puhui jälleen radioon.

Pärnun ohittaminen sujui nopeasti ohitustietä pitkin. Heti tien käännyttyä uudelleen kohti etelää ja Latviaa John näki pientareella poliisin vilkkuvalot ja poliisiauton eteen pysäköidyn valkoisen pakettiauton. Rauhallisesti John

pysäköi autonsa tien laitaan pienen kahvilan eteen ja käveli sisälle tilaamaan kahvia. Hän näki pakettiautossa kiihtyneesti liikehtivän miehen ja heiluvat kädet sekä auton vierellä seisovan poliisin, joka puhui korostetun rauhallisesti kuljettajalle. Mutta kuljettaja ei ollut Joonas Sairanen.

Kun John palasi omaan autoonsa kahden kahvikupin kanssa, Marek oli siirtynyt kuljettajan paikalle ja puhui radioon: Mis on juhi nimi?

Ta on Soome kodanik. Tema nimi on Joonas Sairanen. Aga mees ei ole sama nagu fotol, tuli vastaus radiosta.

"Küsige kuhu ta läheb." Marek jatkoi tiedustellen miehen määränpäätä. Ta läheb Lätisse alkoholi ostma - muidugi, ääni radiossa tuhahti.

Tietenkin suomalainen oli menossa ostamaan halpaa viinaa Latviasta. "Mis mehe käitumine tundub?" Marek pyysi poliisilta arviota miehen käyttäytymisestä.

"Väga närviline ja solvav. Mees ei ole midagi kuritegu sooritanud. Mida me teeme? Poliisi kertoi miehen olevan hermostunut ja hyökkäävä, mutta mitään rikettä hän ei ollut tehnyt. Poliisi myös pyysi lisäohjeita. Oodake mõni minutit ja soovitake temale head reisi", Marek käski poliisin odotella muutaman minuutin ja toivottaa sitten hyvää matkaa.

Marek kääntyi Johnin puoleen, mutta John ehti ensin: "Ymmärsin. Poliisi näki oikein. Tuo mies ei ole Sairanen - vaan Jorma Mäkinen. Katsotaan nyt mitä mies tekee, kun pääsee takaisin liikenteeseen.