Viiltävä nuoruus

Hautala

Anoreksia – konflikti mielen ja ruumiin välillä

Nuoruusiässä tulee punnittavaksi yksilön narsistinen tasapaino tai sen puute. Jos varhaislapsuuden kivijalka itsearvostuksen perustana on heikko, saattavat nuoruusiän sisäiset ja ulkonaiset paineet johtaa murtumiseen. Ympäristöstä tulevien ulkonäköpaineiden alaisena moni nuori tuntee, että hänen pitäisi tuotteistaa itsensä mahdollisimman myyväksi objektiksi.

Ruoalla ja syömisen tavoilla on kaikissa kulttuureissa säädelty ja symboloitu sosiaalisia valtarakenteita ja vuorovaikutussuhteita. Syömiseen liittyvää oikeaa ja väärää on korostettu erityisesti uskonnollisissa säädöstöissä, joiden järkiperäisyyttä tai terveysvaikutuksia on vaikea löytää. Tietyistä ruoista kieltäytymisen tausta voi ulottua jopa tuhansien vuosien taakse, kuten kosher-ruoan kohdalla.

Nykyaikana laihduttamisesta on tullut keskeinen osa länsimaista elämäntapaa. Se tuntuu olevan naiseuden ydin ja samalla sen tukahduttaja. Se viestii kunnollisuutta ja toimii oleellisena minuuden rakentamiskeinona. Anoreksiassa kiteytyy koko länsimaisen elämäntavan kilpailullisuus ja ajatus kilvoittelun avulla saavutetusta kunnollisuudesta ja elämän hallinnasta. Askeettisilla ruokavalinnoillaan nykynainen ei tavoittele entisajan uskonnollisten askeettien tavoin pelastautumista tuonpuoleiseen, vaan motivaatiotaustana näyttäytyy pikemminkin selviytyminen tämänpuoleisesta. Uskontotieteilijä Anne Puuronen (2009) toteaa, että nykyihmiselle ei ole ollenkaan yhdentekevää, mitä hän syö tai jättää syömättä. Samalla ruokalautasella ovat niin yksilön arvot, terveystestamentti, kulttuurinen suvaitsevaisuus, ekologinen jalanjälki kuin moraali ja addiktiotkin.

Televisiossa esitetään julkkisten ruoan laittoa ja sitä kuka syö kenenkin kanssa. Ruoka ja syöminen ovat luonnottomasti esillä kaikkialla. Ruoan tai siitä kieltäytymisen avulla ihminen voi kehittyä kohti täydellisyyttä. Meille näytetään ohjelmia suurimmasta painonpudottajasta ja luurankomaisista malleista, jotka kävelevät hymyttöminä kalliissa muotiluomuksissaan. Sairas suhde syömiseen lisääntyy jatkuvasti.

Nykyään nuoret ovat yhä enenevästi tyytymättömiä ulkonäköönsä. Sitä yritetään muuttaa monin eri tavoin. Sairaalloinen laihduttaminen ja sen kanssa lisääntyvä kauneuskirurgia ovat yhä käytetympiä keinoja tavoitteiden saavuttamiseksi. Psyykkisen työn sijasta yritetään löytää identiteetti omaa ruumista muuttamalla. Syömishäiriöt ovat lisääntyneet läntisessä maailmassa dramaattisesti kahden viime vuosikymmenen aikana. Niitä esiintyy nykyään kaikissa sosiaaliluokissa ja yhä nuoremmilla.

Yhteistä kaikille syömishäiriöisille on ongelmallinen suhde ruokaan ja sen keskeinen merkitys sairastuneen ajatusmaailmassa. Ruoan merkitys ei välttämättä ole normaali keskipainoisillakaan, jotka jojoilevat jatkuvasti painonsa kanssa. Ruokaa pitää välttää tai saada ylettömästi tai sen pitää olla tietynlaisen dieetin mukaista.

Väitöksessään suomalaisten aikuisten kehonkuvasta suhteessa sukupuoleen Monica Ålgars (2012) päätyi tutkimustuloksiin, joiden mukaan yli puolet naisista ja kolmasosa miehistä ilmoitti laihduttavansa ja joka kymmenes nainen sekä joka sadas mies ilmoitti yrittävänsä oksentaa syötyään.

Sen sijaan, että etsittäisiin vastausta kysymykseen, kuka minä olen, suuntaudutaan siihen, miltä minä näytän, ja erityisesti siihen, millaiselta minun tulisi näyttää. Aikamme ja kulttuurimme eräs piirre näyttää olevan usko siihen, että ihminen voi olla oma luojansa, että voimme tuottaa itsemme ja ulkomuotomme ilman rajoituksia. Apukeinoina ovat dieetit, bodaus, hormonit ja kauneuskirurgia. Nykyajan ruumisfetisismi sisältää fantasian itsehallinnasta yhä hallitsemattomammassa maailmassa (Susan Bordo 1993).

Syömishäiriöitä voidaan jaotella ryhmiin erilaisten oireiden perusteella. Tunnetuin ja korkean kuolleisuuden vuoksi vaarallisin syömishäiriön muoto on anoreksia. Siinä keskeisenä oireena on sairaalloinen laihduttaminen, johon liittyy usein pakonomainen liikunta kalorien kuluttamiseksi.

Ortoreksiaan sairastunut pyrkii orjallisesti oikeaoppiseen, terveelliseen ja usein kapearajaiseen ruokavalioon, minkä seurauksena elimistö saattaa kärsiä joidenkin ravintoaineiden puutteesta. Ortoreksian ja anoreksian välinen raja on usein kuin veteen piirretty viiva.

Bulimiassa keskeisenä oireena ovat usein monta kertaa päivässä tapahtuvat ahmimiskohtaukset ja oksentaminen niiden jälkeen. Yleensä bulimiaan sairastunut syö muiden seurassa normaalisti, mutta yksin ollessaan hän ahmii pakonomaisesti, mikä erottaa sen silloin tällöin tapahtuvasta ylensyönnistä.

Anoreksiaa esiintyy tytöillä ja naisilla noin kymmenen kertaa enemmän kuin miehillä. On arvioitu, että joka neljäs bulimiaan sairastunut on mies. Syömishäiriö puhkeaa yleensä murrosiässä tai pian sen jälkeen. Osa potilaista sairastuu kuitenkin jo 9 – 12-vuotiaana. Näin nuorena sairastuneista melkein puolet on poikia. Tytöillä sairaus aiheuttaa yleensä kuukautisten pois jäämisen ja pituuskasvun pysähtymisen. Kuukautisista eroon pääsemiseen anorektikot yleensä pyrkivätkin. Psykiatrisissa sairaaloissa on huomattu myös keski-ikäisten anorektikkojen määrän kasvavan jatkuvasti. Usein anamneeseista ilmenee, että heillä on jo nuoruusiässään ollut psyykkisiä vaikeuksia, joiden hoitoon ei ole aikanaan riittävästi paneuduttu. Itsensä nälkään näännyttäminen on yritys ratkaista psyykkisesti sietämätön sisäinen tilanne. Oireiden takana on monien asioiden summa, joka on johtanut kehitykselliseen umpikujaan. Vakava syömishäiriö on sairastuneen ainoa elämänhallintakeino. Se ei ole vapaaehtoinen valinta.

Henkilöt, joilla oli ristiriitainen sukupuoli-identiteetti, ilmoittivat Ålgarsin tutkimuksessa enemmän tyytymättömyyttä omaan kehoonsa sekä häiriintynyttä syömistä kuin kontrollihenkilöt. Anoreksiaan sairastuneet miehet ovat tutkimuksissa kertoneet haluavansa laihtua ja päästä näin eroon rasvasta, jonka he alitajuisesti liittivät feminiinisyyteen ja homoseksuaalisen hyökkäyksen pelkoon (Sours 1974). Anoreksiaa esiintyy enemmän pojilla, joilla on feminiinistä samaistumista ja usein erityisen kiinteä suhde äitiin. Myös liiallinen ja pakonomainen bodaus liittyy pojilla usein näihin ongelmiin. Vartalon on oltava kuiva ja rasvaton. Ylipainoiset syömishäiriöiset pojat puolestaan häpeävät liikkumista.

Syömishäiriö on yleensä pitkäaikainen ja kulultaan vaihteleva niin miehillä kuin naisillakin. Osa paranee spontaanisti. Heille syömishäiriö oli kuin kokeilua. Noin kolmasosalla oireilu jatkuu hoidon jälkeenkin ja 20%:lla sairaus muuttuu krooniseksi.

Syömishäiriöiden määritelmät ovat usein keinotekoisia. On tavallista, että sairastunut kärsii useamman syömishäiriömuodon oireista. Esimerkiksi anoreksia muuttuu usein bulimiaksi. Sairastuneen tai hänen läheistensä kannalta lääkärin tekemä diagnoosi on kuitenkin tärkeä, koska se liittyy hoitoon pääsyyn, hoidon toteutukseen ja sen korvausperusteisiin (Syömishäiriöt 2009). Arvellaan, että noin puolet syömishäiriöisistä jää tunnistamatta. Keskityn tässä esityksessäni erityisesti anoreksiaan ja bulimiaan sairastuneiden tyttöjen ja nuorten naisten psyykkiseen kehitykseen.

Kadotettu lapsuus

Latenssi-ikä tuntuu lyhenevän huolestuttavasti ulkoisten paineiden vuoksi. Avoimen seksuaalisena näyttäytyvä pukeutuminen, seksuaalisväritteiset tietokonepelit ja monet harrastuksetkin tunkevat seksuaalisuuden yhä nuorempien lasten maailmaan. Nuoruusikäisten muotivaatteita tehdään jo pienille lapsillekin. On kiire kasvaa nuoreksi ja sitten pysyä sellaisena. Aiemmin niin suosittujen Barbie-tiimalasinukkejen lisäksi ovat tulleet isopäiset, lapsen suurin, viattomin silmin katsovat lapsipornografiset Bratz-nuket. Niiden ulkonäössä lapsen ja aikuisen seksuaalisuuden raja hämärtyy. Mainos kertoo: Muodikkaan Bratzin staili on aina ajan tasalla! Sekoita hiusvärejä keskenään ja luo Bratzille uusia hiustyylejä. Voit koristella myös omat hiuksesi sävy sävyyn Bratzin kanssa. Valitse vaalea Cloe tai tumma Jasmin. Ikäsuositus kuusi plus! Mainos vaikuttaa, koska jokainen pikku tyttöhän haluaa olla kaunis prinsessa. Hän yrittää kopotella äitinsä korkokengissä ja hienoissa hepenissä. Laukku keikkuu kädessä ja korut kaulalla. Isältä saatu ihailu tekee leikistä täydellisen. Mitä pahaa prinsessaleikeissä olisi? Vaikka leikki voi näyttää ulkoapäin samanlaiselta, on suuri ero siinä, kokeeko pikku tyttö itse leikin omien sisätilatuntemustensa ulkonaisena luomuksena hyvän äitisamaistuksen pohjalta, vai onko se hänelle ulkoapäin tarjottu pikkuaikuisen rooli, jolloin kysymys on pelkästään matkimisesta.

Naomi Wolf (1999) puhuu kauneuspornosta. Sen paine ja suoritusvaatimukset iskevät yhdessä nuoriin tyttöihin silloin, kun he ovat kaikkein haavoittuvimmillaan tutkiessaan oman seksuaalisuutensa suhdetta omanarvontunteeseensa. Tytön vastenmielisyys omaa peilikuvaa katsoessaan kumpuaa siitä, että tytöt oppivat kauneuspornon jäykät vaatimukset ennen kuin oman seksuaalisen arvonsa. Tyttö ei saa positiivista vahvistusta identiteetilleen ruumiillisista tuntemuksistaan ja siksi hän joutuu hakemaan sitä jatkuvasti itsensä ulkopuolelta. Sellaisessa ilmapiirissä laihduttamalla kaunistuminen on täysin ymmärrettävää. Syömishäiriöistä erityisesti anoreksia ja bulimia ovat yritystä sanoutua tästä kaikesta irti. Samalla nuori toisaalta sairautensa kautta tavoittelee aikamme ikonien, valokuvamallien kaltaisuutta. Kauneus on pelkästään visuaalista.

Ne muistot, jotka ovat assosioituneet ruokaan elämän alusta lähtien, sisältävät niin raivoa, aggressioita kuin oraalisia hyökkäyksiäkin, mutta elämän alusta lähtien myös imeväisen syvää tyydytystä äitinsä rinnoilla ja monia myöhempiä äitiin ja ruokaan liittyviä kokemuksia. Pikku tyttö toivoi, että tulisi isona äitinsä kaltaiseksi. Nyt tytön lähestyessä murrosikää hän näkee ja kuulee äitinsä kauhistelevan vatsamakkaroitaan. Tyttö katsoo omaa kehoaan. Tavallinen, usein vielä lapsenpyöreä tyttö on mielestään lihava. Koulussa normaalipainoinen kaveri inhoaa suureen ääneen läskejään. Vieressä kuunteleva, ehkä jonkin verran ylipainoinen tyttö ymmärtää viestin: Hänhän se varsinainen sika on.

Itseinhoon altistava kehityshistoria

Elämän alussa äiti ja lapsi ovat yhtä. Vauva ei tiedä, mikä häneen vaikuttavista asioista on sisäistä, mikä ulkoista. Mieli alkaa kehittyä ruumiin aistimuksista. Ne tuottavat ensimmäiset olemassaolon tunteemme. Italialainen psykoanalyytikko Riccardo Lombardi (2014) sanoo, että yhteys oman ruumiin aistimuksiin on oleellinen edellytys terveen tunne-elämän kehitykselle.

Pienokaisen positiivinen ruumiinkuva ja aivoihin syntyvä kartta omasta ruumiista piirtyvät äidin välittävästä katseesta, hyväilystä ja hellyydestä. Vauvan ja äidin katseet sulautuvat toisiinsa. Muut jäävät tämän ykseyden ulkopuolelle. Lapsen ja äidin suhdetta tutkinut Daniel Stern kutsuu tätä ihmisen psykologiseksi keskukseksi (Stern 1992). Tällöin äidin ja vauvan välillä on kuin telepaattinen yhteys.

Äidin katse seuraa ihmistä läpi elämän. Tulevan itsearvostuksen tai sen puutteen kannalta on oleellista, miten lapsi on äidin katseen itsessään kokenut. Nuo varhaiset peilaavat silmät ovat määränneet sen, millaisina me näemme itsemme ja tulkitsemme oman kuvamme toisen ihmisen katseesta.

Psykoanalyytikko Cristopfer Bollas kuvaa äitiä prosessiksi, johon kuuluvat huolenpito ja kaikki lapsen hoitoon liittyvät toiminnot ja myös se, miten lapsi vastaa tähän äitimaailmaan. Hän jatkaa, että narsistinen ihminen on kokenut äidin epäluotettavana ja ailahtelevana. Tätä äitiä narsisti pyrkii poistamaan mielestään ja peilaamaan itseään sellaisessa äidissä, joka häneltä puuttui. Hän tarvitsee yleisöä ja siltä saatua ihailua (Bollas 2003). Syömishäiriöistä erityisesti anoreksia ja bulimia liitetään tähän patologiseen narsismiin. Toisaalta moni syömishäiriöinen on ollut usein yli-ihailtu, mikä tarkoittaa sitä, että häntä on ihailtu kritiikittömästi. Lapsi tajuaa tämän ja se alentaa hänen itsetuntoaan. Häntä ei ole nähty eikä hyväksytty omana itsenään. Kehitys tuntuu menevän hyvin nuoruusikään asti, mutta sitten tulee umpikuja, jossa nuori kysyy voiko kukaan todella rakastaa häntä sellaisena kuin hän oikeasti on. Vastaus hänen mielessään on kielteinen.

Kun puhumme äidistä, on hyvä muistaa, että isä on usein täyttänyt äidillisen funktion lapsen elämässä. Isän turvallinen läsnäolo lapselleen elämän alusta lähtien auttaa usein äidin puutteiden paikkaamiseen, mutta isän turvaa syömishäiriöisellä ei myöskään ole ollut. Monet naiset sanovat olleensa enemmän isän tyttöjä. Ehkä on mahdollista, että heillä äitimaailma onkin ollut enemmän isän luomaa.

Aluksi lapsella on äärettömän hyviä ja äärettömän pahoja fantasioita äidin ruumiista. Lapsen mieli jakaa nämä kahtia. On hyvä äiti, kuin satujen haltijatar, joka tyydyttää kaikki lapsen tarpeet, ja noita-akka, paha äiti, joka jättää yksin tai ahmaisee sisäänsä. Fantasian tasolla on tällöin kuin kaksi henkilöä: toinen, jolta lapsen on suojattava itseään pysyäkseen hengissä ja toinen, joka antaa kaiken, mitä lapsi ikinä tarvitsee. Hyvän ja pahan äidin yhdistäminen samaksi henkilöksi on kehityksessä oleellista. Tällöin lapsi voi sietää sitä, että äiti ei aina toimi hänen toivomallaan tavalla. Lapsen kokemuksena on, että hyvää on kuitenkin enemmän kuin pahaa.

Rakkauden ja vihan tunteiden integrointi suhteessa äitiin on tärkeä rakentavan aggression käyttöön saamiseksi. Lapsi oppii luottamaan siihen, että rakkaus voittaa vihan ja hän ja äiti ovat turvassa. Ilman tällaista integraatiota lapsi joutuu uskomaan vuoroin omaan kaikkivoipaisuuteensa, kuten syömishäiriöinen tekee, tai täydelliseen mitättömyyteensä. Usko rakkauden voimaan vihan kesyttämiseksi jää puuttumaan, ja lapsi jää arkaaisten joko/tai mustavalkoisten tunteiden armoille.

Riittävän hyvä äiti virittäytyy empaattisesti vauvaansa ja helpottaa siten vauvan oloa, kunnes tämä vähitellen kehittää omia keinojaan olonsa helpottamiseksi. Tämä antaa vauvalle tunteen perusturvallisuudesta ja luottamuksesta. Hän sisäistää vähitellen äidin suojaavan funktion. Toistuvat kokemukset optimaalisesta frustraatiosta yhdistettynä äidin empaattiseen apuun auttavat vauvaa oppimaan, että hän voi kestää avuttomuuden tunteita joutumatta ylivoimaiseen tilanteeseen. Tämä edistää terveen aggression kehitystä ja sen rakentavaa käyttöä. Vauva ei ainoastaan tunne olevansa rakastettu, vaan hänelle kehittyy kyky olla yhteydessä omiin sisäisiin tiloihinsa. Hän oppii sietämään tarpeitaan ja erottamaan tunteidensa vivahteita. Vaikka ihmisellä on synnynnäinen kyky tuntea tunteita, tarvitaan toisen ihmisen apua pienokaisen voimakkaiden tuntemusten ja aistimusten kannatteluun, niiden kesyttämiseen ja nimeämiseen, mistä seuraa, että kaikki sisäiset tilat eivät ole enää yhtä voimakkaita. Juuri tämän kyvyn kehittymisessä syömishäiriöön sairastuneella nuorella on vakavia puutteita.

Marianne Leuzinger-Bohleber (2009) puhuu affektipeilauksesta äidin ja vauvan välillä, mikä tarkoittaa sitä, että äiti edustaa lapselle kasvonilmeittensä ja äänellisten ilmaisujensa kautta tunteita, joita hän ajattelee lapsella olevan, tarkoituksenaan rauhoittaa ja helpottaa pienokaisen oloa. Äiti saattaa kuitenkin tulkita lapsen affekteja väärin. Kielteiset affektit peilataan liioiteltuina tai äitien omien kokemusten sekoittamina. Masentuneet äidit peilaavat ennen kaikkea vauvojensa kielteisiä huippuaffekteja ristiriitaisesti vääristyneinä.

Äidin suojaava funktio voi olla epätyydyttävä monestakin syystä. Esimerkiksi äidin ratkaisemattomien aggressio-ongelmien vuoksi hän voi tuntea tiedostamattomasti vihamielisyyttä vauvaa kohtaan. Tämä liittyy usein pettymyksiin suhteessa lapsen isään. Äiti ei ole saanut puolisoltaan sitä tukea, mitä hän odotti ja olisi tarvinnut lapsen hoidossa (Parsons 2010).

Varhaiskypsä lapsi

Vauvan keinot ilmaista pahaa oloaan ovat tavallisesti itku, sylissä vääntelehtiminen ja ruoasta kieltäytyminen. Ensimmäiset ongelmat äitilapsisuhteissa ilmenevät juuri syömisessä. Syömisongelmat ovat lapsilla hyvin tavallisia ja liittyvät usein äidin tarpeeseen kontrolloida lasta. Vauva joko pitää suutaan tiukasti kiinni tai pullauttaa ruuan pois tai saattaa jopa märehtiä. Ruoasta kieltäytyminen on ihmisen ensimmäisiä keinoja pitää puoliaan