Vapauden taju: kertomus Maija Juvaksesta ja Astrid Reposesta

Juvas)

1

Reposen perhe saapuu Urjalaan

Urjalankylän väki seuraa Kaarle Valerian Reposen perheen muuttoa koulun mäelle uuteen koulutaloon. On vuosi 1900. Jo edellisen vuoden aikana koulussa aloiteltiin opetusta, mutta ensimmäinen opettaja oli paikkakunnalla vain vähän aikaa. Nyt odotetaan koulutyön vakiintuvan.

Ihan koulun lähellä samalla mäellä asuu monia vähävaraisia perheitä ja hiukan etäämpänä jokirannassa isompien talojen väkeä. Lapsia on paljon ja koulun alkaminen on merkkitapahtuma.

Jotkut ovat selvillä siitä, että opettajan virkaan oli yhdeksän hakijaa ja tämä Reponen valittiin yksimielisesti. Sekin tiedetään, että Reponen vaimonsa ja neljän lapsensa kanssa muuttaa paikkakunnalle Pohjanmaalta, Pyhäjoelta, siellä Reposella oli aikaisempi virkansa. Tyttöjen käsityön opettajan tehtävään on viisi hakijaa. Yksi on opettaja Reposen vaimo Aina Reponen. Hänet valitaan, mutta vielä samana syksynä hän pyytää eroa sairastelun takia.

Opettajaperheelle koulurakennuksen uutuus on mukava asia, mutta opettajan asunto on pienehkö kuusihenkiselle perheelle. Vanhimmat lapset ovat lukukauden aikana Forssassa, mutta ehtivät ennen sinne lähtöä vähän kotiutua Urjalankylään. Nuoremmatkin lähtisivät Forssan oppikouluun ennen pitkää.

Isäpappa käynnistelee kouluaan mallikkaasti, mutta äiti Ainan sairaus pahenee pahenemistaan. Hän kuolee kevään tullen. Pahat kielet vihjailevat, että rouva Reponen varmaankin sairastui, kun auttoi kerran talvella selvästi humalassa ollutta miestään kauhean loskaisessa ja tuulisessa säässä ylös koulun mäelle.

Kaarle, tuttavallisemmin Kalle, on nyt leskimies ja neljän lapsensa yksinhuoltaja. Käytännön kodinhoitoapua löytyy helposti. Kallen naimaton sisar Edla tulee apuun Jämsästä. Edla jää veljelleen moniksi vuosiksi apuemännäksi yhtenä perheen jäsenenä. Mutta Kalle tietää, että säällisen suruajan jälkeen on oikein ja paikallaan etsiä uusi vaimo ja taloudesta huolehtija.

Alun perin Kalle oli torpparin poika Putkilahden kylästä Korpilahdelta. Nuorena miehenä hän ja vanhempi veljensä Niklas siirtyivät Jämsään, jonka kotikylää paljon isompi koko ja vauraus lupasivat parempia tulevaisuuden näkymiä.

Kuinka ollakaan, salskeat ja yritteliäät nuorukaiset pääsivät Jämsän suuren Kähön talon kahden tyttären ja heidän vanhempiensa suosioon. Niklas nai tyttäristä vanhemman ja Kalle nuoremman. Näin siis Niklaksesta tuli kotivävy ja talon isäntä. Kalle sen sijaan opiskeli kansakoulunopettajaksi ja muutti valmistuttuaan nuorikkoineen Ylitornioon opettajan virkaa hoitamaan. Sieltä he siirtyivät Pyhäjoelle, jossa Aina synnytti neljä lastaan.

Leskeksi jäänyt Kalle löysi toisenkin vaimonsa Jämsästä. Tällä kertaa hän kosi Milda Adelaide Rothmania, Ruotsulan kartanon nuorinta tytärtä. Mildan isä, apteekkari Rothman oli tullut Ruotsulaan naituaan silloin vaurasta sukukartanoa emännöineen leskirouva Sofia Jackin, syntyjään Kekoni. Rothmanit olivat kuitenkin köyhtyneet perusteellisesti apteekkarin epäonnistuneiden afäärien tähden. Tämän täytyi olla Sofialle kovin katkeraa. Kartano menetettiin, mutta Rothmanit saivat sentään jäädä asumaan komeassa päärakennuksessa.

Siinä tilanteessa hyvämaineinen, herrasmieheltä vaikuttava Kaarle Valerian Reponen oli varteenotettava aviomies Milda Adelaidelle. Varsinkin kun Mildalla alkoi olla sen verran ikää, että hän oli vaarassa jäädä naimattomaksi. Suostumalla Reposen kosintaan Milda turvasi tulevaisuutensa.

Vielä voimissaan olevan sääty-yhteiskunnan portaikossa Mildan avioliitto merkitsi askelta alaspäin. Mildaa arvelutti joutuminen kauas Urjalaan tavallisen kansakoulun opettajan vaatimattomaan huusholliin. Koulu ei olisi edes kirkonkylässä vaan vähän sivummalla Urjalankylä-nimisessä paikassa. Lohduttavaa oli sentään tieto, että hän voisi uudessa kotipitäjässä seurustella joidenkin säätyläisten kanssa ja puhua kotikieltään ruotsia. Vaikka osasi hän suomeakin ihan hyvin. Ainakin Urjalan Honkolan kartanon Furuhjelmit olivat tuttuja entuudestaan. Milda itse koki olevansa aristokraatti vaikka köyhtynyt sellainen.

Kallen neljän lapsen äitipuoleksi asettuminen oli kyllä hiukan hermostuttavaa. Asiaa tosin helpottii, että Kallen lapset alkoivat olla isoja ja kohta omilla teillään opintojensa takia. Kotona heitä näkisi vain loma-aikoina.

Jos suhteet Kallen jälkeläisiin eivät muodostuisi läheisiksi, ei se häntä haittaisi. Hän uskoi, että Kaarle Valerian pitäisi huolen, että nuoren polven käytös äitipuolta kohtaan olisi kunnioittavaa.

Astrid, äitinsä ainoa lapsi

Milda synnytti Urjalassa kesällä 1905 tyttären, Astridin, joka jäi hänen ainoaksi lapsekseen.

Koska pikku Astridin sisar- ja velipuolet majailevat vain loma-aikoina Urjalassa, hän kasvaa melkein ainoan lapsen asemassa. Astrid itse kuvailee myöhemmin lapsuuttaan sosiaalisesti ja henkisesti aika köyhäksi ja yksinäiseksi siitä huolimatta, että ympärillä on tien ja joen varteen aikojen saatossa syntynyt monipuolinen kyläyhteisö. On talollisia ja köyhempää väkeä, on käsityöläisiä ja kauppiaita, koulunmäelläkin pieneläjien tupia.

Kalle Reposen perhekunta noin vuonna 1909. Edestä vasemmalta Edla, Aino, Aarno, Milda, Astrid, Kalle, Alli ja Altti. Oliko isän, äidin vai valokuvaajan idea asettaa kuopus kuvan keskipisteeksi ja muut symmetriaa tavoitellen ympärille?

Astrid vanhempiensa kanssa. Ovatko he pukeutuneet vierailua varten tai kaupunkimatkaa vai pelkästään valokuvausta varten? Hatut näyttelevät tärkeää osaa.

Milda ei kuitenkaan hyväksy ajatusta, että hänen Astrid-tyttärensä juoksentelisi kenen tahansa lasten leikeissä kylällä. Sopivampaa on pysytellä kotosalla. Perheen vierailut Jämsässä sukulaisissa tai Urjalan herrasväkien kutsuessa on asia erikseen. Kesällä vietetään perheen kesken suurin osa loma-ajasta vaatimattomassa huvilassa järven rannalla muutamien kilometrien päässä kotoa.

Astridin yhdessäolo kylän lasten kanssa jää vähäiseksi, melkein vain koulu- ja välituntien ja satunnaisten tapaamisten varaan. Kylällä muistetaan aina, että hän on opettajan ja sen herraskaisen rouvan lapsi. Mahtoiko Astridilla olla ollenkaan ikäisiään tovereita?

Tätä kuvaa tyttärestään Astridista Milda Reponen mielellään lähetti sukulaisilleen ja tuttavilleen.

Hän leikkii paljon yksin ja omien mielikuvitushahmojensa kanssa ja seurasi kylän elämää välimatkan päästä. Lähistöllä asuvan perheen kehitysvammainen tyttö kiehtoo häntä kuin satuolento.

Ystävällinen puhelias ukko, joka kulkee taloissa milloin mitäkin työtä tekemässä, on Astridin suosikki. Ukko on erilainen aikuinen, jännittävä, hauskasti haasteleva ihminen, joka pitää lapsista. Häntä Astrid voisi kuunnella vaikka tuntikaupalla. Ukko tarinoi niin hauskasti töitä tehdessään tai pitäessään kessutaukoa.

Oppikouluun lähtö on Astridille suuri mullistus. Koulukaupungiksi valitaan Hämeenlinna ja kouluksi yhteiskoulu. Isä antaa hänelle edellisen vuoden yksityisopetusta kotona, joten hän pääsee suoraan toiselle luokalle. Häntä pelottaa, vaikka ei sitä näytä. Hänen odotetaan olevan rohkea. Hän haluaa näyttää itselleen ja muille, että onkin. Erityisesti isästä eroon joutuminen ottaa lujille. 11-vuotias lapsi muuttaa asumaan koulukortteeriin kaupunkiin, jossa ei tunne ketään. Mitenkään harvinaista se ei ole. Muutama hänen luokkatovereistaan on samassa asemassa. Kotiin pääsee vain loma-aikoina. Onneksi isä Kalle käy kaupungissa toisinaan asioilla ja samalla tytärtään katsomassa.

Hämeenlinna oli pieni hiljainen kaupunki. Vilkasta ei ollut kuin markkinapäivinä, jolloin hevosten vetämillä kärryillä tuotiin myytävää torille. Automobiilit olivat vielä hyvin harvinaisia.

Hämeenlinnan suomalainen yhteiskoulu oli suosittu opinahjo, johon pyrki oppilaita monista lähipitäjistä. Oppilaiden vanhemmat olivat lähes kaikki virkamieskuntaa, liike-elämän palveluksessa tai maaseudun talollisia, keskiluokkaa siis. Koulutalo sijaitsi Kuivansillan pielessä ison ryssänkirkoksi kutsutun varuskuntakirkon lähituntumassa. Koulutalo on yhä vielä samassa paikassa, joskaan ei koulukäytössä, samoin kirkkorakennus, mutta tunnistamattomaksi muutettuna maallisessa käytössä. Kuivasilta on nykyisin leveä väylä, joka ylittää moottoritien.

Kalle sai Astridin asumaan erään iäkkään pariskunnan luokse osoitteeseen Kasarminkatu 21. Siellä tytär majaili kaikki oppikouluvuotensa. Kortteeri-isäntä ja -emäntä olivat ystävällisiä mutta jäivät etäisiksi. Siitä, mitä Astrid on myöhemmin kirjoittanut kouluvuosistaan, voi päätellä, että pariskunta ei tavoitellut mitään varavanhempien lasta holhoavaa roolia. Astrid tunsi itsensä pitkään auttamattoman orvoksi.

Myöhemmin nuorena aikuisena hän vakuuttelee itselleen, että oli hyvä, kun vanhat ihmiset antoivat hänen olla. Eivät yrittäneet vaikuttaa häneen millään lailla. Niinpä sain sairastaa rauhassa, muistelee Astrid. Sairastamisen tulkitsen jatkuvaksi sisäiseksi orpoudeksi, masentuneisuudeksi ja myös peloksi sairastumisesta keuhkotautiin. Se pelko piinasi häntä lapsuus- ja nuoruusvuosina.

Päällepäin Astridin masennustila ei tainnut näkyä, tai kukaan ei sitä osaannut nähdä. Hän oli oppinut kätkemään tunteensa ja käyttäytymään niin kuin ympäristö odotti, niin oli helpompaa.Tunne-elämänsä tarpeita hän oppi ruokkimaan paljolti kaunokirjallisuuden ja oman kuvittelukykynsä avulla. Se oli unelmien vapaata maata. Kirjastosta sai myös tietokirjoja lainaksi. Niiden tutkiminen tyydytti uteliaisuutta ja antoi aineksia uusiin ja uusiin kysymyksiin ja ajatteluun. Hänestä oli jännittävää tietää kaikenlaisista maailman asioista, kuvitella kaukaisia maita ja historian hahmoja ja tapahtumia.

Astrid tiesi, että Euroopassa oli menossa sota ja Venäjä oli siinä mukana, siis Suomikin, mutta se tuntuu kaukaiselta. Sota on pelottavaa mutta myös jännittävää. Sodassa on sankareita kuten Välskärin kertomuksissa. Astrid ihaili kertomusten rohkeita sankareita. Hän itsekin halusi olla peloton, ainakin toimia urheasti vaikka pelkäsi. Esiintyminen luokassa on yksi rohkeutta vaativa koetus. Kaikissa kouluaineissa, esilläoloakin vaativissa hänen on helppo menestyä kiitettävästi. Kiitos tekee hetkeksi onnelliseksi, mutta jo kohta itsekritiikki herää.

Pelon ja vihan aika

Edessä olivat kaikkia suomalaisia koskevat kaoottiset ja monin paikoin kauheat vuodet. Urjala oli yksi niitä seutuja, joissa tapahtui paljon pahaa. Minkälaisia kokemuksia lapset niistä saivat? Millaisia Astrid?

Mitä 12-vuotias tyttö ymmärsi maaliskuun vallankumouksesta Venäjällä tai siitä, että suomalaiset jakautuivat vastakkaisiin leireihin, sosialidemokraateiksi ja porvareiksi. Mitä ajatella kaikista muista ajan kuohuttavista ilmiöistä. Järjestysvalta eli poliisi lopetti toimintansa. Hermostuneisuus maassa lisääntyi. Järjestyksen säilyttämiseksi syntyi punakaarteja ja suojeluskuntia. Viljasta alkoi olla pulaa, jauhot ja leipä olivat välillä vähissä.

Venäläisen sotaväen läsnäolo maassa lisäsi levottomuutta. Pelko ja vihapuhe yleistyivät, huhut levisivät. Harvassapa olivat ihmiset, jotka uskalsivat ääneen osoittaa ymmärrystä vastapuolen tarpeille. Harva osasi enää katsoa vastustajien edustajia yksilöinä, ihmisinä. Ja ne jotka osasivat nähdä, vaiennettiin ankarasti sanaillen tai uhkaillen.

Puhuttiin viljan piilottelijoista ja trokareista. Sokerin saantia annosteltiin ensimmäiseksi. Otetaan ostokortit käyttöön. Ei semmoisia ole ennen nähty. Makeistuotanto kärsii. Se on lapsenkin helppo huomata. Se, kun Suomi irrottautui Venäjästä ja julistautui itsenäiseksi, oli tietysti jotain kauhean tärkeätä ja juhlallista, josta aikuiset innostuivat. Samalla he olivat epävarmoja, että mitä nyt. Joululomalla kotona Astrid kuunteli aikuisten kiihtyneitä puheita. Hän palasi tammikuussa kouluun, mutta kansalaissodan syttyessä kuun lopulla isä haki hänet kotiin.

Hämeenlinna ja Urjala olivat paikkoja, joissa punaiset ottivat vallan noin kolmeksi kuukaudeksi. Millainen kokemus se mahtoi olla tytölle, jonka isästä ja äidistä oli nyt tullut vallan ottaneiden epäilemiä, jopa vihaamia ihmisiä. Vanhemmat olivat selvästi levottomia. Silloinkin, kun suoranaista omaan itseen tai perheeseen kohdistuvaa välitöntä uhkaa ei ollut, uhattuna oli koko tulevaisuus. Millainen se olisi? Arvaamattomuus teki olon tuskaiseksi ja toisaalta jähmetti ihmisiä.

Älyllisesti valpas koululainen, aikuisten mielipiteiden ja keskustelujen tarkkaavainen kuuntelija oli ylivoimaisten kysymysten edessä. Siitä, kuka vanhempien mielestä oli oikeassa ja kuka väärässä, ei ollut epäilystä. Vanhempien elämänarvot olvat Astridin ikäiselle ainoat mahdolliset. Mutta eivät ne turvallisuutta taanneet. Vanhemmatkin pelkäsivät, ainakin äiti.

Maata ja kansaa ja omaa elämää mullistavan tilanteen tulkinta ja siitä puhuminen oli Astridin lähipiirissä yksipuolisen oikeistolaista. Punaiset olivat kapinallisia, siis rikollisia. He olivat aloittaneet väkivallanteot. He olivat epäluotettavia ja pelottavia. Oman kodin ja perheen ja itsenäiseksi julistautuneen maan ja sen kansalaisten tulevaisuus oli hämärän peitossa. Jännitystä oli toki ollut kaikkina viimeisinä tsaarinvallan vuosina. Venäläistämisen, sortovuosien ja maailmansodan uutisten aiheuttama poliittinen liikehdintä olivat olleet monien lastenkin aistittavissa ainakin ajoittain. Mutta tilanne oli nyt vaarallisempi, hyvin räjähdysherkkä.

Urjalankylän koulun toiminta on pysähdyksissä. Opettaja Reponen viedään kuulusteltavaksi vaivaistentalolle perustettuun väliaikaiseen tyrmään. Hän ei joudu sinne jäämään, mutta vapautuminen ei merkitse, että vaara olisi ohi. Hän näkee parhaaksi matkustaa Pohjanmaalle, pois Urjalan terrori- ja sotatoimialueilta. Kenties hänelle löytyisi Pohjanmaalla tehtävää isänmaan ja itsenäisyyden puolesta, vaikka ei häntä ikämiehenä sotatoimiin laitettaisi. Matkan Urjalasta Pohjanmaalle hän arvioi vaivalloiseksi ja vaaralliseksi, joten ei ottanut vaimoaan, sisartaan Edlaa ja Astridia mukaan. Naisväellä tuskin olisi mitään hengenvaaraa Urjalassa. Heidän olisi parasta jäädä kotiin. Kalle sopi luotettavaksi tietämänsä kylän miehen kanssa, että tämä katsoisi, tarvitaanko koululla apua lumitöissä ja muutenkin.

Helmikuun alussa punaisten hallitsemien alueiden opettajat saivat Suomen kansanvaltuuskunnan valistusasiain osaston Otto Wille Kuusisen ja Hilja Pärssisen allekirjoittaman kirjelmän. Siinä kehotettiin opettajia siirtymään vallankumouksen puolelle pois kansaa pettäneiden riistäjien rintamasta. Se osoitti Kallelle, että Kuusinen ymmärsi kansanvalistuksen merkityksen ja opettajien keskeisen aseman siinä. Jos kapinalliset voittavat, kutsut ja kehotukset muuttuvat määräyksiksi ja pakoksi. Siitä Kalle oli varma. Kommunistit vaatisivat, että opettajat etunenässä myisivät sielunsa ryssien aatteelle. Kalle on varma siitä, että bolsevismi veisi Suomen tuhon tielle. Hän lähti kohti tuttuja Pohjanmaan seutuja. Katsomaan, mikä olisi hänen tehtävänsä isänmaan puolesta.

Urjalankylän koulun opettajan asunnossa piileksivät vain lamautunut Milda, entistä hiljaisemmaksi mennyt Edla ja Astrid. Joku naapuritalojen naisväestä käy auttelemassa, jos tarvitaan. Hän tuo kylältä ruokatavaratäydennystä, jos pystyy välittämään. Hän tuo samalla tietoja kylältä. Jännitys tiivistyy: osasto punaisia sotilaita saapuu koulunmäelle ja leiriytyy luokkahuoneisiin.

Kutsumattomat vieraat eivät käyttäydy uhkaavasti, mutta tilanne on silti uhkaava. Ei oikein tiedetä, mitä eri puolilla pitäjää tai edes omassa kylässä on tekeillä. Huhuja tihutöistä, tapoista ja vangitsemisista ja Toijalan pahamaineiseen punaiseen sotaoikeuteen joutuneista kuullaan.

Hermostuneen rouva Reposen taloudessa yritetään jatkaa elämistä edes jotenkuten normaalisti. Yhtä ja toista ovat punaiset takavarikoineet, etenkin ruokatarpeita. Muutenkin Reposten ruokatalous on nyt hyvin niukkaa sotatilan ja säännöstelyn vuoksi. Onneksi on sentään perunoita ja juureksia maakellarissa.

Astrid ja kätketty voitiinu

Koulutalon alle kivijalkaan piilotettu voitiinu askarruttaa Reposen naisia. Sitä miehittäjät eivät ole löytäneet, kaikki muut ruokavarat kyllä. Voi on arvokasta ja haluttua. Jos miehittäjät tiinun löytävät, se varmasti menetetään. Voita tarvittaisiin omassa keittiössä, mutta Milda ja Edla eivät mitenkään tohdi lähteä voita noutamaan. Pihalla seisova vartiomies huomaisi sen ja kohta voi takavarikoitaisiin. Kätkemisestä tulisi rangaistus.

Astridilla on idea. Talon takana kuljeskelevan ja itsekseen puuhastelevan tytön liikkeisiin ei kukaan kiinnittäisi kummempaa huomiota, joten hän saattaisi pujahtaa talon alle hakemaan voita vähän kerrassaan pakettina hihaansa kätkettynä. Hän on neuvokas ja päättäväinen eikä jää seuraamaan aikuisten pelokasta jahkailua. Hän uhmaa vaaraa, on peloton ja toimii yksin. Mielikuvissaan hän samaistuu kirjoissa kohtaamiinsa rohkeisiin ja uhrautuvaisiin sankareihin kuten Wilhelm Tell, Juho Vesainen tai Jeanne d’Arc. Operaatio onnistuu kertautuen useaan otteeseen ja Astridin nokkelasta sankariteosta tulee perhelegenda.

Piinaava jännitys ja epävarmuus jatkuu Urjalassa koko sodan ajan. Ensimmäiseksi aseistetut miehet tunkeutuivat Nuutajärven ja Honkolan kartanoihin päällimmäisenä tarkoituksenaan aseiden etsiminen. Furuhjelmien, kartanon isännän ja hänen veljensa eversti Furuhjelmin kuolemaan se ei vielä tässä vaiheessa johda, mutta myöhemmin molemmat saavat surmansa. Ajan oloon 23 urjalalaista kuolee punaisen terrorin kohteena. Teloittajat eivät ole kylän omia vasemmistolaisia, vaan muualta tulleita punakaartilaisia. Saattoi mukana kuitenkin liikkua myös paikkakuntalaisia.

Toukokuussa 1918 Reposen sisarukset ovat kokoontumassa Urjalan kotiin poikkeuksellisten aikojen jälkeen. Astrid järjestelee omia ja muidenkin kyytejä Hämeenlinnan, Urjalan aseman ja Urjalankylän välillä.

Takavarikointia ja ryöstelyä harrastettiin etenkin punaisten joukkojen perääntyessä valkoisten tieltä sodan loppuvaiheessa. Viimeiset Urjalan valkoisten tai sellaisiksi arveltujen murhat tapahtuivat juuri tuolloin. Joukkoja pakeni Urjalan kautta kohti itää. Ihmisiä vaelsi yötä päivää pitkinä jonoina läpi Urjalan. Levähdyspaikoiksi otettiin nyt kaikki mahdolliset talot, kirkkokin. Mukana kulki paljon ryöstettyä ja takavarikoitua tavaraa, viljaa, kankaita, kahvia, lipeäkalaa, sardiineja, ompelukoneita. Armottomien terroritekojen kohteena olleelta Furuhjelmien perheeltä Honkolan kartanosta vietiin muun muassa 52 lehmää ja 60 hevosta ja paljon irtaimistoa.

Punaisilla oli suunnitelmana käyttää venäläisten aiemmin saksalaisten varalle rakennuttamia vallituksia lähellä Urjalankylän koulua ja jatkaa taistelua siellä. Jokunen tykkikin oli mahdollista saada käyttöön. Suunnitelma ei kuitenkaan toteutunut. Ilmeisesti tilanne näyttäytyi pakenijoista jo toivottomana.

Kun valkoisten joukot ottivat Urjalassa vallan käsiinsä, kenttäoikeus pystytettiin välittömästi ja kuolemantuomioita langetettiin nopeasti ja paljon. Yli 70 punaiseksi kapinalliseksi tiedettyä tai epäiltyä ammuttiin ja paljon heitä menehtyi seuraavina vuosina ala-arvoisissa oloissa vankileireillä. Yhteiskuntaluokkien välinen juopa repesi Urjalassa raa’aksi todellisuudeksi. Vaikka olot alkoivat palailla ulkoisesti normaaleiksi, ihannekuvat yhtenäisestä runebergiläisestä Suomen kansasta, jota jossain isänmaallisissa piireissä oli ylläpidetty, olivat romahtaneet totaalisesti. Paikallisesti paljon vihaa j a katkeruutta jäi naapurustenkin välille.

Kansalaissodan haavat iskeytyivät Urjalassa syvälle ja paraneminen vei kauan. Kauhistuttavat vuodet nähtiin sodan jälkeen tietenkin aivan eri tavoin oikeistolaisissa ja vasemmistolaisissa perheissä. Porvarillisella, voittajapuolella vietettiin jonkin aikaa vapaussodan voittoja juhlistaen ja muistomerkkejä pystyttäen. Ja osa voittojen innoittamista miehistä lähti maan hallitukselta lupaa saamatta Karjalaan sotimaan. Heidän mukanaan liikkui myös Astridin Aarno-veli joskaan ei varsinaisena sotijana vaan ambulanssin lääkärinä.

Traagiset vuodet on voitu jättää taakse vain siellä, missä niitä on vuosikymmenten jälkeen pystytty mahdollisimman objektiivisen tutkimuksen ja vielä enemmän empaattisuuden ja tasapuolisuuden nöyryydellä ja taidoilla käsittelemään. Juuri Urjalan suuri kirjailija Väinö Linna on siinä ollut kansakunnan terapeutti. Täällä Pohjantähden alla on toki fiktiivinen mutta silmiä avaava, ymmärrystä lisäävä kertomus tapahtumien kulusta yhden pitäjän näkökulmasta.

Olisi harhaista vähätellä sitä, että kansalaissodalla oli huomattavia vaikutuksia Astridin ikäluokan lapsiin, heidän herkkään sisimpäänsä, olivatpa vanhemmat olleet kummalla puolella tahansa. Astrid oli vielä lapsi, mutta häntä vanhemmat velipuolet nuoria aikuisia, jotka eivät jääneet passiivisiksi. Altti lienee osallistunut taisteluihin Vilppulassa. Aarno-veli että osallistui Duodecimin rahoittaman ambulanssin lääkärinä heimosotiin kohta sisällissodan jälkeen. Isänmaallista taistelutahtoa suunnattiin nyt Itä-Karjalan vapauttamiseksi. Maan hallitus ei kuitenkaan antanut tukeaan yritykselle, eivätkä läheskään kaikki karjalaisetkaan olleet niin innostuneita taistelusta kuin heimosoturit. Hankkeen näin epäonnistuessa Repolan pitäjän nuori nimismies Bobby Siven teki hallituksen vastaisen protesti-itsemurhan. Hänen tekonsa oli Reposten perheessä luonnollisesti hyvin tunnettu.

Noin kaksitoista vuotta kansalaissodan jälkeen Altti osallistui Lapuan liikkeeseen ja Mäntsälän kapinaan eli tavallaan oli valmis jatkamaan entisillä sisällissodan linjoilla.

Vaikka Astrid myöhemmin aikuisena suhtautui selkeän torjuvasti äärioikeistolaisuuteen, lapsuuden perheessään hän oli varmasti kuunnellut veljiensä kiivastakin poliittista argumentointia, eikä lapsena osannut kuulemiaan väitteitä kyseenalaistaa. On luultavaa, että bolsevikkien pelko jäi syvälle hänen sieluunsa. Aarno-veli, jota perheessä pidettiin sankarina, myöhemmin sairastui ja kuoli nuorena perheenisänä 30-luvulla. Hän oli kuolemansa jälkeen mukana eräässä Astridin näkemässä unessa. Aarno näytti unessa ensin kuolleelta mutta heräsikin eloon ja tuli Astridia kohti jotenkin synkin kasvoin yrittäen vaikuttaa häneen jotenkin sanattomasti. Samassa Astridin toiselle puolelle ilmaantui Pyhä Fransiskus Assisilainen valoisana ja lempeänä hahmona. Astrid nojautui Fransiskuksen puoleen ja pyhimys suuteli häntä hellästi, ei-eroottisesti. Herätessään Astrid tunsi itsensä onnelliseksi ja ehyeksi.

Kuvasiko tämä uni sitä, että hän oli sisäisesti päässyt tai pääsemässä tai ainakin kaipaamassa vapaaksi perhetaustansa saneleman poliittisuuden hengestä.

Kansalaissodan loputtua elämä palautui Urjalassa näennäisesti entiselleen. Vankileireistä vaiettiin. Sieltä palaavat koettivat katkerina, hammasta purren, pärjätä perheineen eteenpäin. Hämeenlinnassakin oli suuri vankileiri, jonka vangeista oppikoulun oppilailla tuskin oli käsitystä. Porvarillisissa perheissä sotaa kutsuttiin vapaussodaksi tai punakapinaksi. Punaleskiä ja heidän lapsiaan Hämeenlinnassa tai Urjalassa ei tietääkseni autettu, ainakaan kunnan puolelta. Vankileiriltä palaavien ei ollut helppoa saada töitä. Jotkut olivat lähteneet Venäjälle ja katosivat sille tielle. Porvarillisella puolella juhlittiin ainakin jonkin aikaa voittoisia tapahtumia muistomerkein ja vuosijuhlin.

Kalle Reponen teki kansalaissodan päätyttyä taas työtään Urjalan koululla. Astrid palasi Hämeenlinnaan. Koulun käyminen oli nuorison kunniakas tehtävä isänmaan puolesta, niin muistutettiin. Edellä kuvatut poliittiset, oikeistolaiset virikkeet olivat läsnä koulussa. Isänmaallinen kasvatus kasvatuspyrkimys vallitsi, mitä se sitten käytännössä sisälsikään. Suojeluskunta- tai muu poliittinen toiminta koulussa kuitenkin selkeästi kiellettiin. Maan hallitus pyrki jo määrätietoisesti vastakohtaisuuksien lievittämiseen.

Menestyvä ja kärsivä lukiolainen

Lukiossa yksi Astridin luokkatovereista oli Kuopiosta perheensä mukana Hauholle muuttanut ja Hämeenlinnan yhteiskoulun lukioon ilmaantunut Reino Palmroth. Hän tuli sittemmin tunnetuksi Reino Hirviseppänimisenä kirjailijana ja isänmaallisten sotilaslaulujen sanoittajana. Suosituksi tulleiden kuplettien tekijänä hän käytti nimimerkkiä Palle.

70-luvulla kirjoittamassaan omaelämänkerrassa Kuin vierivä virta hän muistelee muun muassa kouluaikojaan.

Hän kertoo, miten häntä kiinnosti oppitunteja ja koululäksyjä enemmän konventin eli toverikunnan toiminta, koulun iltamien suunnittelu ja toteuttaminen. Reino Hirviseppä oli koko ikänsä ja jo koulussakin urheilumiehiä. Myös kaikenlaiset kepposet olivat mieluisaa ajanvietettä, samoin poikien tavallinen keräilyharrastus, ainakin postimerkkikokoelman kasvattaminen. Nuori Palmroth oli tunnetusti alituinen vitsiniekka ja siten monien suosiossa.

Konventtitoiminnan huippu Astridin ja Reinon aikana oli suuri pukujuhla, jossa oppilaat sonnustautuvat historian henkilöiksi. Se antoi muun ohessa mahdollisuuden kokeilla kaikenlaisia rooleja, ihania juhlatamineita tai vastakkaisen sukupuolen hahmoksi pukeutumista. Olisi kiinnostavaa tietää, minkä rooliasun Astrid valitsi. Tilaisuudesta otetussa ryhmäkuvassa, johon on ahdettu lukion kaikki oppilaat rooliasuissaan, eräs ranskalaista muskettisoturia muistuttava hahmo saattaisi olla Astrid.

Toisin kuin Palmroth, Astrid otti koulunkäynnin tosissaan ja kaikki kouluaineet kiinnostivat häntä. Koulukirjoista saatu tieto ei läheskään aina riittänyt hänen tiedonhalulleen, vaan hän ahmi lisää mistä vain löysi. Sehän oli ollut hänen tapanaan jo alaluokilla. Tulokset olivat sen mukaisia. Hän oli luokan priimus.

Astrid loisti erityisesti ainekirjoituksessa ja saksan kielessä ja lähes kaikissa reaaliaineissa. Vain ruotsissa ja maantiedossa hän joutui päästötodistuksessaan tyytymään arvosanaan kahdeksan. Paradoksaalisesti ainekirjoitus ja saksan kieli olivat Palmrothinkin muuten keskinkertaisen arvosanarivistön kiitettävät. Mahtoivatko Reino ja Astrid kilpailla keskenään kirjoittajina ja saksan kielen taitajina ehkä myös koulun näkyvinä hahmoina. Millaiset välit heillä kahdella oli?

He molemmat pitivät suomen- ja saksankielen opettajiaan vaikutusvoimaisina ja ihailtavina pedagogeina ja ihmisinä. Laina Viluksela oli etevä saksan ja englannin opettaja ja Väinö Uusoksa innostava äidinkielen lehtori. Hän muun muassa kiinnitti oppilaittensa huomion suomen kielen murteiden rikkauteen. Ehkäpä hänen vaikutuksestaan Astrid valitsee yliopistoon päästyään suomen kielen opinnot ja murteiden tutkimisen.

Uskoton Irja ja katuva Osmo

Hämeenlinnan yhteiskoulun arkistosta löytyy aineisto, joka vie lukioajan Astridin lähituntumaan. Se on Lumihiutale-niminen toverikunnan käsin kirjoitettu lehti. Siitä löytyy vihjeitä, mitä ja miten Astrid on ikäistensä seurassa. Lehti ilmestyy kerran kuussa toverikunnan illanvietossa. Siellä se julkistetaan kirjoitukset ääneen lukemalla.

Reino Palmroth on koko lukioaikansa lehden päätoimitta- ja. Aluksi toimituskunta näyttää hyvin laajalta. A.Reponenkin on mukana. Seuraavissa numeroissa toimituskuntaa ei enää mainita, vain päätoimittaja ja kulloisenkin vesivärein maalatun kansikuvan antaumuksellinen tekijä sekä toisinaan tekstien puhtaaksikirjoittaja. Kaikki tekstinikkarit esiintyvät nimimerkkien suojassa. Onneksi päätoimittaja on laatinut yhteenvedon äidinkielen opettajalle kahden lukuvuoden kaikista Lumihiutaleeseen kirjoittaneista. Samalla paljastuvat henkilöt nimimerkkien takaa. Astrid näyttää kirjoittaneen ensimmäisenä lukiovuotenaan nimimerkillä Erhe. Kaksi hänen rakkautta käsittelevää novelliaan on säilynyt. Lyhyessä Miksi -nimisessä tekstissä kirjoittaja kysyy: Miksi mustana miehen mieli, miksi synkkänä nuorukaisen sydän? – Miksi huokaa niin moni muu ihminen, miksi useimmat kyyneleet maanpäällä vuotavat?

Irja, kärsivän nuorukaisen rakastama luokkatoveri on pettänyt, vain leikitellyt hänen tunteillaan. Irja kun samaan aikaan kävelee kaupungin katuja erään Einarin kanssa. He tulevat tytön kotiportille, eikä heillä ole toisilleen mitään sanomista, erkanevat vain. Ja vasta nukkumaan mennessään Irja tajuaa, mitä on tehnyt, oikkuaan noudattanut ja satuttanut oikeaa rakastettuaan. Hän itkee katkerasti ja kuulee vain kuinka järven jää vongahtelee kun se pakkasen kourissa ulvoo.

Toisessa edellistä paljon pitemmässä Anteeksi -melodraa-massa, yöllisessä nytkin, kaikki päättyy paremmin. Muiden poikien mukaansa houkuttelema Osmo tekeytyy karskiksi ja seuraa joidenkin kaveriensa yllyttämänä mukaan nuhruiseen kapakkaan, juopuu ja lankeaa vaalean vampin pauloihin. Krapulaisen Osmon omantunnontuskat ovat kauheat, koska hän on pettänyt rakkaan Kaarinansa. Onneksi jokusen käänteen jälkeen kaikki sulaa onnelliseksi. Kaarina antaa anteeksi. Hän ja katumuksen nöyryydestä noussut Osmo istuvat sylikkäin ulkona pakkasessa, hiljaisuudessa, kun luistinradan musiikkikin on jo tauonnut.

Niin ikään Erheen kirjoittama Kesäisen illan mietteitä on ihan eri lajia kuin edelliset nuoren lemmen, katumuksen ja anteeksiannon kuvailut. Nyt on kyseessä kesän kaipuun ja syksyn ankeuden dilemma. Astridia selvästi häiritsee, että syksystä nuristaan ja vain kesää palvotaan, sen kukkasia ja valoisia satuöitä. Syksy on mitä sen tiedetään olevan; harmaata, maa märkää ja lehdet lentävät tai ovat jo lentonsa suorittaneet Mutta älä kuole syksyllä, älä kivetä sieluasi siltä äläkä uskottele itsellesi, että sinulla silloin on oikeus itkeä ikävääsi, vaikertaa vaivojasi. Syksyn pimeät päivät on annettu meille sitä varten että me itse niiden aikana tulisimme valon lapsiksi. Onko vaikeata olla hyvä kesällä, jolloin kaikki, koko luomakunta meitä ilahduttaa, jolloin se meidän sielumme sisällä kirkkaana saattaa takaisin heijastua? Mutta syksyllä, sanoo Astrid, silloinhan saamme elämässä koetella, mihin pystymme itse, omine päämäärinemme ja pyrkimyksinemme itsemme kohottamiseksi, oman ihmisarvomme luomiseksi, sen ihmisen muovailemiseksi, jonka sitten kerran tulee tehdä suurtöitä," vakuuttaa ihanteellinen Astrid itseään ja muita.

Astridin kirjoitukset seuraavana lukuvuotena on kirjoitettu nimimerkeillä Kaisla ja Ratas. Kaisla on kirjoittanut runot. R.W. Palmrothin yhteenvedossa äidinkielen opettajalle ei tämän vuoden kohdalla ole mainittu kirjoitusten otsikkoja, vain nimimerkkien takana piilevät henkilöt. Yksi ainoa otsikko jostain syystä on näkyvillä. Se on Astridin kirjoitus Äiti. Palmrothin huumoripitoisten pakinoiden ja Astridin vakavampien suorasanaisten kirjoitusten ja runojen kohdalla on merkintä 1. palkinto. Muiden kirjoittajien kohdalla palkintomainintoja ei näy. Noita palkittuja tekstejä ei irtolehtimuotoisen lehden numeroiden kansien välistä löydy. Ehkä juuri palkitsemisen takia ne on otettu erilleen ja valitettavasti jääneet sille tielleen. Selviää siis vain se, että Astrid oli kouluyhteisössään kirjoittajana arvostettu ja tunnettu.

Lumihiutaleessa harjoitetun toverillisen naljailun yhteydessä Astrid mainitaan silloin tällöin. Palmrothin laatimassa jutussa, jonka otsikko on Loogillisia päätelmiä philosophian tunnilla III:ssa luokassa on mm. seuraavia johtopäätöksiä: Aasi on laiska. Pekka on laiska. Pekka on siis aasi. Sipilä on hiljainen. Kalossi on hiljainen. Sipilä on kalossi. Astrid on viisauden esikuva. Pöllö on viisauden esikuva. Astrid on pöllö.

Mitä muuta Lumihiutale kertoo Hämeenlinnan yhteiskoulun lukiolaisista 1922–24? Lehdessä ei esiinny minkäänlaista isänmaallista paatosta, vaikka koulun isänmaallista henkeä koulun virallisissa teksteissä korostetaan.

Kun kaupungin toimesta koulun vierellä sijainneen komean venäläisen sotilaskirkon liekkikupolit kaatamalla tuhotaan, kaupunkilaisten mielestä se on näyttävä tapahtuma sekä fyysisesti että symbolisesti. Sitä tullaan sankoin joukoin seuraamaan, mutta koulun lehdessä asiaa ei mainita.

Teinit pakinoivat koulun ja toverikunnan tapahtumista ja tunnilla sattuneista välikohtauksista kepeään sävyyn. Rakastumisten ja sydänsurujen tematiikka näkyy pikku jutuissa vitsailuna ja monenlaista henkilökohtaista sisäpiirihuumoria viljellen. Esimerkiksi Ilmoituksia-palstalle on päässyt seuraava teksti: "Odottamattomien asianhaarojen pakosta olen perustanut asuntooni Birger Jaarlinkatu 31 rukkasmyymälän, josta täten arv. kuluttajille kunnioittaen ilmoitan. Allekirjoitus: K.O.J. Hellberg, onneton rakastaja. Toisen