Related to Valkaman perhe
Related ebooks
Valkaman perhe Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsSeitsemän veljestä Kertomus Rating: 4 out of 5 stars4/5Elämän meri Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsKosken tytär Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsKivesjärveläiset; Simo Hurtta; Bellerophon Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsKatri Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsErämaan taistelu Historiallinen romaani Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsMenneiden vuosisatain vaiheita Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsHelsingin kaunotar Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsVanhasta kylästä ynnä muita kertomuksia Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsKalevala Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsKuolema tulee kylään Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsVahvana valoa kohti Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsMiekkatanssi Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsAili Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsAnni Unennäkijä Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsIsänmaa Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsSuden merkki Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsJaakoppi Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsRuususatu – satu aikuisille Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsAntikristuksen ihmetyöt Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsErämaan lapset Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsSingoalla Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsKevät ja takatalvi Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsHaudankaivajan kertomuksia Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsSaman taivaan alla Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsHaudankaivajan kertomuksia Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsLautta ohittaa kylän Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsRiista Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsVeljekset Rating: 0 out of 5 stars0 ratings
Reviews for Valkaman perhe
0 ratings0 reviews
Book preview
Valkaman perhe - Osmo Lajula
The Project Gutenberg EBook of Valkaman perhe, by Osmo Lajula
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org
Title: Valkaman perhe
Author: Osmo Lajula
Release Date: September 25, 2006 [EBook #19374]
Language: Finnish
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VALKAMAN PERHE ***
Produced by Matti Järvinen and Distributed Proofreaders Europe.
Valkaman perhe
Kertomus
Osmo Lajula
Ensimmäisen kerran julkaissut
Vihtori Kosonen 1908.
1.
Kirkas toukokuun päivä. Tänä keväänä oli aurinko aikaisin talven vallan nujertanut. Vappuna olivat järvet jäistä vapaat, maa viheriöi ja koivut olivat isolla hiirenkorvalla.
Valkaman kartano oli ison koivikon keskellä. Rannan puolelle, puutarhan läpi oli aukaistu suora kuja, jota pitkin näki ison salin ikkunoista Utuselän yli, sen toiselle puolelle parin peninkulman päähän. Kukkulan takaa tuolla kaukana pisti esiin suippopäinen kirkontorni.
Nimismies Verner Arnold seisoi ikkunan edessä Valkaman kartanon isossa salissa ja tuijotti ulos. Katse kiiruhti koivukujan vankkojen pihtipielien ohi, suuren selän taakse, pysähtyi sitten ikäänkuin jotain määrättyä nähdäkseen. Arnoldin väsyneet kasvot hiukan hymähtivät. Nyt hän sen huomasi. Lähimmän kaupungin kirkontorni kohosi kuin pieni piippa selkeää taivasta vasten.
Siellä oli huvia ja iloisia ihmisiä tuon kirkon läheisyydessä.
Arnold putisti päätään, kääntyi pois ikkunasta ja alkoi kävellä edestakaisin salissa. Se oli iso komea sali. Seinillä riippui öljymaalauksia. Perällä, keskiseinällä oli Valkaman kartanon ensimmäisen Arnold nimisen omistajan kuva. Se oli ollut Verner Arnoldin isä, Saksasta Suomeen saapunut karkulainen. Hän oli kertonut suuresta aatelissuvustaan ja näyttänyt joitain sineteillä varustettuja papereita, jotka muka olivat aateliskirjat. Suomalaiset niitä uskoivat, sillä olihan Arnold ulkomaalainen, ja se oli jotain.
Verner Arnold tiesi hyvin noiden paperien sisällön. Hän pysähtyi, katsahti kuvaan ja hymähti:
— Vai aatelismies, sinäkin isä, hän itsekseen sanoi, pyörähti ympäri ja kulki rauhattomana huoneesta huoneeseen.
Yhtä tyhjää oli kaikkialla. Kartanon toistakymmentä huonetta oli hyvin sisustettu, mutta niissä oli yksi ainoa asukas, kartanon perijä ja omistaja, nimismies Verner Arnold.
Hänen isänsä oli nainut Valkaman ainoan perijättären, kiusannut vaimonsa kuoliaaksi ja vihdoin muuttanut itsekin ikuiseen lepoon. Verner pääsi nimismieheksi kotipaikalleen ja asettui asumaan isolle tilalleen.
Mutta elämä oli hänestä ikävää, yksitoikkoista, kiusallista. Edellisenä päivänä hän oli käynyt naapuripitäjän nimismiehen luona. Siellä kului yökin. Ikävyys oli haihtunut, mutta nyt se jälleen kaksinkertaisella voimalla palasi. Väsytti ja hermostutti. Yksin hän ei viitsinyt juoda.
Arnold asetti kauluksen kaulaansa, otti silkkisen huivin ja sitoi sen laskoksille rintamukseen. Vasemman käden nimettömässä kiilsi sileä sormus. Arnold katsahti siihen kuin säikähtäen.
— Ester parka! hän itsekseen hymähti, huokasi raskaasti ja lähti kiireesti ulos.
Puutarhan sivua, korkean kiviaidan kuvetta johti tie rantaan. Korkeat koivut tuuheine latvoineen varjostivat kapeata polkua ja lehväiset oksat ylhäällä muodostivat kuin katon kulkijan pään päällä. Rannalla avautui Utuselkä aavana kirkkaine laineineen, ja tuolla selän toisella puolella, missä vastaiset maat toisiaan kaartaen lähenivät, näkyi veden pintaa vasten musta juova. Se oli silta, jonka kaksi valvausta näyttivät kuin vaanien tarkastelevan Valkaman kartanon kaukaista rantaa.
Vähän oikealle venerannasta, joka oli tien kohdalla, oli rakennettu uimahuone ja höyrypurren Asran
, laituri.
— Onko Asra jo kunnossa? kysyi Arnold pienehköltä nokinenäiseltä nuorukaiselta, joka ahkerasti hääräsi pikku purressa.
— Kyllä muuten, muttei ole vielä tarpeeksi höyryä.
— Vai ei ole.
Arnold meni huvipurteensa, tarkasteli ja ihasteli siistejä, kiiltäviä paikkoja. Hän katsahti kauvas ulapalle. Kirkontorni näkyi tännekin. Se näkyi kaupungista. Kauvan katseli Arnold. Hänen pitkä solakka vartalonsa keinui hiukan veneen liikkeiden mukaan. Ja vasta, kun suurempi aalto voimakkaammin venettä heitti, hän horjahtaen ajatuksistaan heräsi.
— Kohota pian höyryä, Arvi, hän puhui rengille.
Savu kohosi nokisen mustana Asran pienestä savupiipusta. Mutta höyry ei Arnoldin mielestä noussut kyllin nopeasti. Hän otti ison petroolikannun ja heitti sen täyteisen palavaan uuniin. Kohta kohahti kattilassa ja suhisi varaventtiilissä.
Arnold istui perässä ja Arvi konetta hoiti. Asran keula kääntyi suurelle
Utuselälle, kohti sillan vaanivia valvauksia.
Se oli Asran ensimmäinen matka tänä kesänä, ja se kulki kuin sillä olisi ollut kova kiire petollisesti myöhästyttäneen levon jälkeen.
Valkaman isäntä istui ajatuksiinsa vaipuneena. Jo kolme vuotta hän oli yksin asunut, melkein joka ilta pitoihin porhaltanut, huveja etsinyt ja löytänyt. Talvisin suhisi lumi orhin reenjalaksissa, kesäisin höyrypursi laineita halkoi.
Mutta tyhjältä oli tuntunut sittekin. Virantoimitus sujui huonosti, kartanoa sai hoitaa arentimies. Tuloja oli kylläkin kymmeniä tuhansia, mutta eivätpä ne sittekään jaksaneet tyydytystä tuottaa.
Arnold ei ollenkaan pitänyt omasta elämästään. Hän tahtoi ja oli jo kauvan tahtonut elämänsä muuttaa. Ja vihdoin oli keinon keksinyt, mennyt kihloihin ja päättänyt ensi kesänä häänsä viettää. Vielä parisen kuukautta — ja sitten.
Oma, vakinainen vaimo oli hankittava. Eikä se ollut liioin vaikeata hänen miehelleen. Hän tahtoi ottaa sen, jota rakasti — olipa köyhä tai rikas. Oli sattunut köyhä kihlatuksi.
Kihlaus oli tapahtunut viime kevät-talvena. Omituinen sattuma.
Laskiaisena oli toimeenpantu rekiajot kaupungista Valkaman kartanoon. Vieraita oli toista kymmentä hevoskuormaa. Arnold oli kotoaan matkustanut kaupunkiin ja ajanut erään naisystävänsä
kanssa.
Kun nyt Verner Arnold tätä muisteli, hymähti hän. Sellaisia naisystäviä
hänellä oli ollut paljon, paljon —.
Hupaisesti oli matka kulunut. Perillä, Valkaman isossa salissa tanssittiin ja remuttiin koko yö. Seuraavan päivän vieraat nukkuivat, söivät sitten vahvan päivällisen ja pimeän tullen poistuivat.
Mutta sillä välin oli tapahtunut jotain merkillistä. Vierasten joukossa oli ollut nainen, jonka Arnold näki ensi kerran eläessään. Se oli istunut erään sohvan vieressä tuolilla, noussut siitä niin solakasti ja kauniisti, kun hänet Arnoldille esitettiin.
— Neiti Ester Lilieroos…
Arnold muisti sen niin selvään. Hän oli puristanut Esterin kättä niin lämpymästi, että lähelläolevat sen huomasivat. Ja sitten … sitten alkoi valloitus.
— Pelasta minut, Ester, pelasta… huokasi Arnold, ja hänen kasvonsa kirkastuivat.